HS: Professori vaatii uutta ajattelua talouteen: "Suomi on kymmenen vuotta Ruotsia jäljessä"

Aalto-yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Pohjola vaatii uutta ajattelua Suomen talouskasvuun Helsingin Sanomien haastattelussa.

Professorin mukaan Suomi pärjää vertailussa luvattoman huonosti, ja on kymmenen vuotta jäljessä Ruotsia.

– Suomen talous on kasvanut vuosina 2010–2018 keskimäärin 1,2 prosenttia vuodessa. Se on hirvittävän paljon vähemmän kuin keskeisissä vertailumaissa Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Britanniassa, Pohjola luettelee HS:lle.

– Ruotsissa talous kasvoi samalla ajanjaksolla keskimäärin 2,7 prosenttia vuodessa. Tulos on Suomen kannalta tyrmäävän huono.

Pohjolan mukaan syynä on suomalaisen talousajattelun vanhentuminen.

Suomen talous nojaa voimakkaasti teollisuuteen ja jalostukseen, kun maailmalla painopiste on siirtynyt niistä jo vuosia sitten palveluihin.

Kasvavia markkinapalveluja ovat esimerkiksi matkailu, kauppa, liike-elämän palvelut, rahoitusala ja informaatio- ja viestintätekniikka.

– Ruotsi on ollut palvelutuotannon kasvattamisessa täysin ylivoimainen Suomeen verrattuna. Ruotsin paljon parempi talouskasvu on tullut lähes kokonaan markkinapalveluista, Pohjola herättelee haastattelussaan.

– Niiden vaikutus talouskasvuun on ollut kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Ruotsissa työllisyys ja työn tuottavuus ovat parantuneet selvästi enemmän kuin Suomessa. Se johtuu yksinomaan palvelualojen kasvusta, jota on vauhditettu lisäämällä rahoitusta tutkimukseen ja tuotekehitykseen, Pohjola lisää.

Ruotsissa palvelujen osuus on 40 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, kun Suomessa se on 33 prosenttia.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut