Helsingin poliisi: Palautukset Irakiin keskeytetään toistaiseksi – Sisäministeri Ohisalo: "Ratkaisu on perusteltu"

Kuvituskuva. Arkistokuva.

toimitus

Helsingin poliisilaitos kertoi lauantaina Twitterissä keskeyttävänsä toistaiseksi palautukset Irakiin.

Poliisin mukaan päätös ei kuitenkaan koske rikosperusteisia palautuksia.

Poliisi pidättäytyy toistaiseksi palautuksista Irakiin pois lukien rikosperusteiset palautukset, joita jatketaan edelleen. Myös muiden maiden osalta tilannetta selvitetään. Poliisilla ei ole tässä vaiheessa muuta kommentoitavaa. #poliisi— Helsingin poliisi (@HelsinkiPoliisi) November 16, 2019

Tilannetta selvitetään myös muiden maiden osalta.

Sisäministeri Maria Ohisalo kommentoi Twitterissä ratkaisun olevan perusteltu.

– Se antaa työrauhaa tilanteen selvittämiselle, Ohisalo sanoo.

Ohisalon mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) aiemmin antama langettava päätös on Suomelle häpeällinen.

Poliisin ratkaisu on perusteltu. Se antaa työrauhaa tilanteen selvittämiselle.#EIT:n langettava on Suomelle häpeällinen. Pyysin johtavia virkamiehiä arvioimaan, miten voimme varmistaa, että vastaavaa ei enää tapahdu. Palautuskieltoa ja oikeutta elämään vastaan ei voida rikkoa. https://t.co/MXnMEoSBEG— Maria Ohisalo (@MariaOhisalo) November 16, 2019

Suomi rikkoi sopimusta palauttamalla joulukuussa 2017 Irakiin turvapaikanhakijan, johon kohdistui maassa hengenvaara. Mies surmattiin kolme viikkoa palautuksen jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  2. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  5. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  6. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  7. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  10. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  11. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  12. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  13. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  2. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  7. Ukko-Pekan kyytiin pääsee rantaradalla heinäkuussa
  8. Valkoposkihanhia ei saa häätää omin luvin
  9. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  10. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  11. Eero Sintonen ja Sakarat tekee musiikkia, joka sopii suomalaiseen mielenmaisemaan
  12. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  13. GrIFK hakee edelleen kauden avausvoittoa Kakkosessa – kotikentällä vastassa FC Espoo
  14. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  15. Espoon ja THL:n paikallisissa koronaluvuissa iso kuilu – näin Espoon perusturvajohtaja selittää eroa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.