Terveysasema täyttyi, Espoo siirtämässä osan potilaista yksityiselle

Ison Omenan terveysasemalla on ollut pulaa sekä tiloista että vastaanottoajoista. Kuvassa Katri Tuokko ja Anna-Mari Leppäkoski muuttopuuhissa tammikuussa. Johanna Erjonsalo

Minna Airamaa

Espoon kaupungin kauppakeskus Isossa Omenassa toimiva terveysasema kärsii ruuhkista ja varsinkin kiireettömään hoitoon on ollut vaikea päästä. Ratkaisuksi Espoo esittää, että Kuitinmäen asukkaat, jotka tähän saakka ovat käyttäneet väestöjaon mukaan Ison Omenan terveysaseman palveluita, siirtyisivät jatkossa muutaman sadan metrin päähän, Mehiläisen pyörittämän terveysasema Oma Lääkäri Matinkylän asiakkaiksi.

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee esitystä keskiviikkona 20. marraskuuta.

Ruuhkien taustalla on terveysaseman käyttäjien ennakoitua suurempi määrä. Matinkylän terveysasema muutti Ison Omenan palvelutorille tammikuussa vanhoista tiloistaan Matinkadulta. Terveysaseman väestöpohjaksi määriteltiin tuolloin Matinkylän ja Olarin noin 37 000 asukasta.

Terveysaseman väestöpohja on kuitenkin osoittautunut arvioitua suuremmaksi ja lisäksi keskeisellä paikalla sijaitseva asema on houkutellut asiakkaita myös muualta Espoosta. Marraskuussa Ison Omenan terveysaseman väestöpohjaksi on arvioitu vajaa 39 000 asukasta.

Ennakoitua suuremman väestöpohjan myötä terveysasemalla on ollut haasteita sekä tilojen riittävyyden että aikojen saatavuuden kanssa.

Jos Kuitinmäen noin 6 000 asukasta siirtyisivät Oma Lääkärisi Matinkylän asiakkaiksi, nopeutuisi varsinkin kiireettömien aikojen saaminen Matinkylän terveysasemalla. Muutoksen jälkeen Matinkylän terveysaseman asiakasmäärä olisi noin 33 000.

Terveysasema Oma Lääkärisi Matinkylä on Mehiläisen pyörittämä ostopalveluyksikkö. Piispanportti 10ssä toimiva yksikkö on kuluvan vuoden ajan tuottanut Suurpellon ja Henttaan asukkaiden terveyspalvelut. Mehiläinen on alustavasti ilmoittanut, että se pystyy hoitamaan myös Kuitinmäen väestöpohjan terveydenhoidon.

Muutos ei vaikuta Ison Omenan terveysaseman henkilöstön määrään eikä lisää kaupungin kustannuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Veikkolan raitilla on avattu poikkeuksellisella tavalla toimiva nykytaiteen galleria – "Haluamme auttaa köyhimpiä taiteilijoita"
  2. Yhä useampi talo suitsii tupakointia – Espoossa tupakointikiellon saanut 33 taloyhtiötä
  3. Vapaavuori käänsi kelkkansa Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistämisessä – Pormestari SK:lle: "Espoossa ei haluta edes keskustella asiasta, eikä sitä silloin kannata ajaa"
  4. Oittaalle aukesi rullahiihtorata, joka helpottaa ladun hoitoa talvisin – espoolainen maajoukkuehiihtäjä kehuu radan sileyttä ja leveyttä
  5. Kauppakeskus Liilassa Suomenojalla avautuu uusia sisustusliikkeitä ensi viikolla – koko keskuksen uudistukset valmistuvat syksyllä
  6. Mielipide: Sähköveron alentaminen nopein keino hillitä sähkönjakelun kustannuksia
  7. Suurpellon Subway ryöstettiin lounasaikaan – teräaseella uhanneet ehtivät olla karkuteillä vain muutaman minuutin
  8. Espoolainen lääkärikansanedustaja ehdottaa ruokiin energiamäärän kertovia "liikennevaloja" – "Vatsa ei tunnista syötyjä kaloreita, vaan ainoastaan syödyn ruuan määrän"
  9. Hänninen 15.7.
  10. Kuistin kesäkeittiöstä alkanut palo levisi omakotitalon ullakolle Espoossa – syyksi epäillään sähkövikaa
  11. Pääkirjoitus: Maksutonta vai maksullista?
  12. Sairastumiset punkin puremasta moninkertaistuneet Hus-alueella – TBE:tä kantavia löydetty myös Espoosta
  13. Sakkolan alikulkukäytävä Laajalahdessa suljetaan kuukaudeksi
  14. Raidejokeria varten rakennettavan sillan kannen valu alkaa Laajalahdessa
  15. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Suurpellon Subway ryöstettiin lounasaikaan – teräaseella uhanneet ehtivät olla karkuteillä vain muutaman minuutin
  2. Vapaavuori käänsi kelkkansa Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistämisessä – Pormestari SK:lle: "Espoossa ei haluta edes keskustella asiasta, eikä sitä silloin kannata ajaa"
  3. Sairastumiset punkin puremasta moninkertaistuneet Hus-alueella – TBE:tä kantavia löydetty myös Espoosta
  4. Espoossa todettu 913 varmistettua koronatartuntaa – viime päivien aikana neljä uutta tapausta
  5. Kuistin kesäkeittiöstä alkanut palo levisi omakotitalon ullakolle Espoossa – syyksi epäillään sähkövikaa
  6. Kauppakeskus Liilassa Suomenojalla avautuu uusia sisustusliikkeitä ensi viikolla – koko keskuksen uudistukset valmistuvat syksyllä
  7. Länsi-Uudenmaan poliisi: Kesän polkupyörävarkauksissa uusi ilmiö – varkaat vievät kalliimman ajopelin ja jättävät tilalle huonomman
  8. Yhä useampi talo suitsii tupakointia – Espoossa tupakointikiellon saanut 33 taloyhtiötä
  9. Oittaalle aukesi rullahiihtorata, joka helpottaa ladun hoitoa talvisin – espoolainen maajoukkuehiihtäjä kehuu radan sileyttä ja leveyttä
  10. Espoolainen lääkärikansanedustaja ehdottaa ruokiin energiamäärän kertovia "liikennevaloja" – "Vatsa ei tunnista syötyjä kaloreita, vaan ainoastaan syödyn ruuan määrän"
  11. Hänninen 15.7.
  12. Raidejokeria varten rakennettavan sillan kannen valu alkaa Laajalahdessa
  13. Leppävaaraan on tulossa puutarhakylä – lähes 70 mökkiä, yhteistiloja ja viljelypalstoja
  14. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  15. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.