Posti taipui kohun edessä: "Emme käytä enää vuokratyövoimaa lakon murtamiseen"

Posti on tänään vakuuttanut, ettei se käytä lakon aikana vuokratyövoimaa rikkoakseen postilakon vaikutuksia. Kuvituskuva. Pirjo Kamppila / arkisto

Jari Pietiläinen

Posti on tänään tehnyt päätöksen, jolla se vakuuttaa jättävänsä vuokratyövoiman käyttämättä käynnissä olevan postilakon aikana.

Posti ja valtioneuvoston kanslian omistajaohjaus ovat torstaina keskustelleet vuokratyövoiman käytöstä.

Keskusteluissa käytiin perinpohjaisesti läpi Postin vuokratyövoiman käyttöä sekä normaalissa tilanteessa että lakon aikana. Posti kertoi asiasta tiedotteessaan.

Postin väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto kertoi neuvottelujen tuloksista.

– Ymmärrämme hyvin ministerin huolen siitä, ettei valtionyhtiön pidä käyttää vuokratyövoimaa lakon murtamiseen. Posti on sitoutunut pitämään tästä huolta, Kuusisto vakuuttaa.

– Olemme sopineet omistajaohjauksen kanssa, että Posti ei tule ylittämään aikaisemmin edunvalvonnalle ilmoitettua vuokratyön määrää lakon takia.

Postin toimet vuokratyövoiman käytöstä maanantaina alkaneen postilakon aikana ovat kuumentaneet tunteita etenkin postilaisten keskuudessa.

Viimeksi eilen valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) linjasi, ettei valtionyhtiön tule käyttää rikkurityövoimaa.

Samalla Paatero vaati Postia lopettamaan vuokratyövoiman käytön lakon ajaksi.

Posti on ilmoittanut julkistavansa jatkossa kotisivuillaan päiväkohtaiset tiedot käytetyn vuokratyövoiman määrästä merkittävissä toimipisteissään.

Nämä toimipisteet ovat Vantaan ja Liedon logistiikkakeskukset sekä Helsingin Postikeskus. Posti julkistaa perjantain toteutuneet luvut ensi maanantaina 18. marraskuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona rajoittaa yhä hammashoidon toimintaa Espoossa – "Kaikkia toimenpiteitä ei ole tällä hetkellä mahdollista tehdä"
  2. Uuden apteekin avautuminen Isoon Omenaan nytkähti eteenpäin – oikeus hylkäsi espoolaisen apteekkarin valituksen
  3. Suurpellon ammuskelun uhri kuoli vammoihinsa – poliisi epäilee kahta miestä murhasta
  4. Helsinki ei enää rajoita väkimäärää maauimaloissa – Espoo pohtii vielä Leppävaaran uimalan sekä uimahallien rajoitusten purkua
  5. Suurpellon ampumisen uhri sairaalaan - Silminnäkijä IS:lle: "Näin miehen, joka ensin seisoi mutta lyyhistyi sitten maahan"
  6. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa
  7. Metallia etsineet kokivat yllätyksen Porkkalassa – kiven alta paljastui rahakätkö
  8. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  9. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä HU:ssa: "Hallituksen sote-malli on kestämätön – iskee erityisesti sivistystoimeen"
  10. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  11. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  12. Hänninen 8.7.
  13. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  14. Pääkirjoitus: Virtuaalista viihdettä
  15. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Suurpellon ammuskelun uhri kuoli vammoihinsa – poliisi epäilee kahta miestä murhasta
  2. Suurpellon ampumisen uhri sairaalaan - Silminnäkijä IS:lle: "Näin miehen, joka ensin seisoi mutta lyyhistyi sitten maahan"
  3. Metallia etsineet kokivat yllätyksen Porkkalassa – kiven alta paljastui rahakätkö
  4. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  5. Espoon kaupungintalon purkaminen voi alkaa jo loppukesästä, jos valituskierre päättyy
  6. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  7. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  8. Touhulan Espoossa lopettaville päiväkodeille löytyi jatkaja - paikkaa haettava uudestaan
  9. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  10. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  11. Uuden apteekin avautuminen Isoon Omenaan nytkähti eteenpäin – oikeus hylkäsi espoolaisen apteekkarin valituksen
  12. Korona rajoittaa yhä hammashoidon toimintaa Espoossa – "Kaikkia toimenpiteitä ei ole tällä hetkellä mahdollista tehdä"
  13. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä HU:ssa: "Hallituksen sote-malli on kestämätön – iskee erityisesti sivistystoimeen"
  14. Hänninen 8.7.
  15. Helsinki ei enää rajoita väkimäärää maauimaloissa – Espoo pohtii vielä Leppävaaran uimalan sekä uimahallien rajoitusten purkua

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.