"Suomalainen voittaa aina" on tuttu mainoshokema – Viranomainen ärähtää: Näin Veikkaus rikkoo sääntöjä ja lakia

Veikkaus on muun muassa luvannut vähentää peliautomaattien määrää. Kilpailuviranomainen vaatii nyt, että lain rikkomuksista annetaan jatkossa tuntuvia rangaistuksia. Merja Turunen

Mikko Välimaa

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) katsoo, että valtion pelimonopoli Veikkaus on rikkonut rahapelien markkinointia koskevia säännöksiä.

Veikkaus ei myöskään ole aina noudattanut omia markkinoinnin vastuullisuusperiaatteitaan.

– Vastuullisuusperiaatteidensa mukaan Veikkaus ei ihannoi runsasta pelaamista. Todellisuudessa markkinoinnissa on käytetty runsaasti kannustavia ja kehottavia ilmaisuja. Markkinointia tukee se, että peliautomaatteja on sijoiteltu paikkoihin, joissa ihmisiä liikkuu paljon, jolloin pelaaminen pysyy ihmisten mielessä. Pelaamismotivaatiota pidetään myös yllä korostamalla pelaamisesta saatujen rahojen käyttämistä yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseen ja että 'suomalainen voittaa aina', KKV arvostelee perjantaina julkaistussa tiedotteessa.

KKV esittää, että Veikkauksen pitää jatkossa mainostaa pelaamisen hallinnan välineitä vähintään yhtä paljon kuin itse pelejä.

Arpajaislain säännöksiä pitää niin ikään tarkentaa, ja Poliisihallituksen laatimat linjaukset rahapelien markkinoinnista päivittää.

Erityisenä ongelmana KKV pitää sitä, että Veikkaus on saanut Poliisihallitukselta useita huomautuksia lain rikkomuksista. EU-komission edellytys kansalliselle pelimonopolille on, että lakia noudatetaan.

EU-säädösten mukaan monopoliasemassa oleva yhtiö ei saa myöskään yllyttää ja rohkaista liiallisesti pelaamaan.

Rahapelien markkinoinnin sääntelyä on KKV:n mukaan uudistettava niin, että rahapelihaittoja voidaan vähentää.

– Rahapelien markkinointisääntelyn rikkomisesta langetettavien markkinointikieltojen ja uhkasakkojen tulisi olla nykyistä tuntuvampia. Suomessa voisi myös olla Ison-Britannian tapaan taho, joka tarkastaisi rahapelimainoksia etukäteen.

Yhtenä esimerkkinä KKV mainitsee lapset, jotka altistuvat pelimainoksille ja pelaamiselle osana omaa arkeaan. Veikkaus on sitoutunut periaatteissaan siihen, ettei lapsiin kohdisteta pelimarkkinointia.

Uusi selvitys on osa KKV:n laajempaa hanketta, jossa tarkastellaan rahapelijärjestelmän aiheuttamaa ongelmapelaamista ja muita rahapelihaitta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  2. Espoo julkaisee viikoittain aluekohtaisen koronakartan ­– eniten tartuntoja Suur-Leppävaarassa
  3. Leppävaaran vuosia valmistellun kaavan hintalappu arveluttaa Espoon päättäjiä – toistamiseen pöydälle lautakunnassa
  4. Veneetönkin pääsee saaristoon ­– viiteen Espoon saareen kulkee pian reittiliikenne
  5. Keilaniemen edustalle nousee kelluva vesipuisto
  6. Matinkylän lukiohanke supistumassa – nuorisotila ja liikuntahalli saamassa punakynää
  7. Keilaniemeen suunnitteilla Allas Sea Pool Katajanokan tyyliin – hanke voi edetä nopeastikin
  8. Espoon ylimmässä johdossa vapautuu virka – perusturvajohtaja Juha Metso jää eläkkeelle
  9. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  10. Autoilija törmäsi Veikkolassa lapseen suojatiellä ja poistui paikalta – poliisi kaipaa vihjeitä
  11. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  12. Jenni Alanen on yksi Omniasta valmistuvista – tavoitteena ammatin lisäksi valkolakki
  13. Kirkkonummi järjesti loma-asuntojen huutokaupan – Nuuksion kansallispuiston naapurissa sijaitsevan mökin hinta nelinkertaistui
  14. Esteinä luonto ja korona – Karhusaareen ei tule Lastenmaailmaa
  15. Espoon seurakunnat rauhoittavat kymmeniä hehtaareja metsää Velskolassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.