Outi Antila nousee Kelan johtoon – voitti vasemmiston tukeman ehdokkaan äänin 8–4

Kansaneläkelaitoksen Kelan uudeksi pääjohtajaksi on nousemassa ylijohtaja Outi Antila

Antila voitti tiistaina Kelan valtuutettujen äänestyksessä SDP-taustaisen Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Hanna Tainion

Äänet menivät 8–4. Tainion puolesta äänestivät SDP:n ja Vasemmistoliiton valtuutetut.

Kelan pääjohtajuutta on pidetty perinteisesti keskustan läänityksenä.

Antila on sitoutumaton ja hän oli ehdolla pääjohtajan virkaan myös kolme vuotta sitten, mutta hävisi paikan arvalla Elli Aaltoselle

Antila toimii nykyisin sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturva- ja vakuutusosaston ylijohtajana. Hän on työskennellyt urallaan muun muassa MTK:ssa.

Kelan valtuutettujen puheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo (ps.) sanoo, että Kela saa Antilasta osaavan johtajan.

– (Hän tulee) luotsaamaan entistä ihmislähtöisempää Kelaa samaan aikaan kun sosiaaliturvajärjestelmään kohdistuu vahvoja uudistuspaineita, kuvailee Slunga-Poutsalo tiedotteessa.

Pääjohtajan nimityksestä käytiin kovaa spekulaatiota. Ehdolla olivat myös Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen, diakoniajohtaja Ilkka Kantola, Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala sekä Kelan johtaja ja pääjohtajan sijainen Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

Ratkaisun tekivät Kelan hallintoa ja toimintaa valvovat 12 valtuutettua, jotka ovat kansanedustajia.

Valtuuston kuuluvat Slunga-Poutsalon lisäksi varapuheenjohtaja Ilmari Nurminen (sd.) sekä jäseninä Tarja Filatov (sd.), Bella Forsgrén (vihr.), Markus Lohi (kesk.), Petri Honkonen (kesk.), Anna Kontula (vas.), Kristiina Salonen (sd.), Ritva Elomaa (ps.), Mika Niikko (ps.), Antti Häkkänen (kok.) ja Sari Sarkomaa (kok.).

Oikeustieteen kandidaatti Antila aloittaa Kelassa vuoden 2020 alussa. Nykyinen pääjohtaja Elli Aaltonen jää eläkkeelle. Antilan nimityksen vahvistaa presidentti.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut