Pyhäinpäivästä alkaa kynttilöiden loppuvuoden myyntiputki, kirjoittaa Yle Monessa kodissa kynttilät ovat palaneet jo loppukesän pimenevistä illoista alkaen, mutta varsinainen kynttiläsesonki alkaa nyt.
Jos pyhäinpäivä aloittaa kynttilävuoden, seuraava myyntipiikki osuu itsenäisyyspäivän tienoille. Sesongin huippu koittaa kuitenkin pari viikkoa myöhemmin, jouluna. Kauppa käy vielä joulun jälkeenkin, kun väki ostaa ulkotulia uudeksivuodeksi, kirjoittaa Yle
Haudoille myydään nykyään myös lasisia kynttilöitä. Niiden etu on siinä, että niihin voidaan laittaa uusia kynttilöitä vanhojen palettua loppuun, kertoo Yle Hautausmaille on ilmestynyt myös jonkin verran led-kynttilöitä. Niitä ei kuitenkaan pidetä ympäristön kannalta ongelmattomina.
Kynttilöitä valmistetaan vielä paljon Suomessa, mutta kynttilävalmistaja Havi arvioi Ylelle, että ehkä puolet hautakynttilöistä on peräisin ulkomailta. Eniten tuotaneen Baltiasta, osa kynttilöistä on taas valmistettu Kiinassa tai muualla Aasiassa.