Kolme jäsentä jättää metalliyhtye Children Of Bodomin – viimeinen keikka nykyisellä kokoonpanolla

Perustajajäsen Alexi Laiho jatkaa Daniel Freybergin kanssa musiikin tekoa. Arkisto. Kari Martiala

Anniina Virtanen

Vuodesta 1993 lähtien metallimusiikkia soittanut yhtye Children Of Bodom hajoaa. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Alexi Laiho, Henkka Blacksmith, Janne Wirman, Jaska Raatikainen ja Daniel Freyberg soittavat viimeisen keikkansa yhdessä.

– Raskain sydämin ilmoitamme, että vuosi 2019 tulee olemaan Children Of Bodomin nykyisen kokoonpanon viimeinen, yhtye kertoo verkkosivuillaan.

Viimeisen kerran nykyinen kokoonpano esiintyy keikallaan A Chapter Called Children Of Bodomissa, Helsingin jäähallin Black Boxissa.

Yhtyeessä alusta asti mukana ollut rumpali Jaska Raatikainen lopettaa viimeisen keikan jälkeen. Samoin basisti Henkka ja kosketinsoittaja Janne lopettavat. Yhtyeen sivuilla kerrotaan, että he jäävät kaipaamaan yhtyeen faneja.

Yhtye on 25 vuoden aikana tehnyt tuhansia keikkoja ja kymmenen albumia. Metalliyhtye on niittänyt mainettaan myös kansainvälisesti.

Children Of Bodomin matka ei kuitenkaan pääty kolmen jäsenen eroamiseen, vaan verkkosivuilla Alexi ja Daniel lupaavat kertoa suunnitelmistaan musiikin tekemiseen liittyen lähitulevaisuudessa.

Yhtyeen kokoonpanon muutos tarkoittaa myös sitä, että Tuskan Hate Crew Deathroll -erikoisveto peruuntuu. Tuska-festivaali pahoittelee tapahtunutta, Early Crow -lipun voi halutessaan palauttaa ostopaikkaan 15. marraskuuta mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kauppakeskus Liilassa Suomenojalla avautuu uusia sisustusliikkeitä ensi viikolla – koko keskuksen uudistukset valmistuvat syksyllä
  2. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  3. Länsi-Uudenmaan poliisi: Kesän polkupyörävarkauksissa uusi ilmiö – varkaat vievät kalliimman ajopelin ja jättävät tilalle huonomman
  4. Espoossa todettu 913 varmistettua koronatartuntaa – viime päivien aikana neljä uutta tapausta
  5. Espooseen roimasti enemmän valkohäntäpeurojen kaatolupia – "Läntiselle Uudellemaalle on aikoinaan istutettu peuroja ja kasvatettu kantaa tietoisesti"
  6. Raidejokeria varten rakennettavan sillan kannen valu alkaa Laajalahdessa
  7. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  8. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  9. Työpajassa rakennellaan hyönteishotellia tai perhosbaaria
  10. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  11. Yle: Vanha kivilinna myynnissä Siuntiossa – hintapyyntö lähes viisi miljoonaa euroa
  12. Mielipide: Pidetään huolta hygieniasta
  13. Leppävaaraan on tulossa puutarhakylä – lähes 70 mökkiä, yhteistiloja ja viljelypalstoja
  14. Ämmässuolla käännetään kompostia – pahat hajut mahdollisia
  15. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa todettu 913 varmistettua koronatartuntaa – viime päivien aikana neljä uutta tapausta
  2. Länsi-Uudenmaan poliisi: Kesän polkupyörävarkauksissa uusi ilmiö – varkaat vievät kalliimman ajopelin ja jättävät tilalle huonomman
  3. Leppävaaraan on tulossa puutarhakylä – lähes 70 mökkiä, yhteistiloja ja viljelypalstoja
  4. Kauppakeskus Liilassa Suomenojalla avautuu uusia sisustusliikkeitä ensi viikolla – koko keskuksen uudistukset valmistuvat syksyllä
  5. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  6. Espooseen roimasti enemmän valkohäntäpeurojen kaatolupia – "Läntiselle Uudellemaalle on aikoinaan istutettu peuroja ja kasvatettu kantaa tietoisesti"
  7. Miksi kestävän kehityksen nimiin vannova Espoo kaavoittaa lisää pientaloalueita? – näin vastaavat päättäjät
  8. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  9. Yle: Vanha kivilinna myynnissä Siuntiossa – hintapyyntö lähes viisi miljoonaa euroa
  10. Raidejokeria varten rakennettavan sillan kannen valu alkaa Laajalahdessa
  11. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  12. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  13. Espoon ja THL:n paikallisissa koronaluvuissa iso kuilu – näin Espoon perusturvajohtaja selittää eroa
  14. Tapiolan Sandro lopettaa, tilalle Helsingistä tuttu uusi yrittäjä
  15. Ämmässuolla käännetään kompostia – pahat hajut mahdollisia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.