Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Heli menetti 26-vuotiaan poikansa huumeille – huumekuolemien määrä on edelleen kasvussa

Huumekuolemien määrä on lisääntynyt. Vuonna 2018 huumeiden yliannostukseen kuoli 188 ihmistä, eli 21 enemmän kuin edellisenä vuonna. Vielä vuonna 2005 huumekuolemia oli 72. Huumeyliannostukset ovat alle 40-vuotiaiden miesten yksi yleisimmistä kuolinsyistä.

Huumekuolemien kasvu näkyy esimerkiksi Irti Huumeista ry:n surutyön tarpeen nousussa. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Mirka Vainikka muistuttaa, että suru, ahdistus ja häpeä seuraavat pitkän aikaa perheessä, jossa on koettu huumekuolema.

– Läheisen oman elämän jatkaminen on aina tuskallista, Vainikka sanoo tiedotteessa.

Tämän tietää kokemuksesta Heli Saavalainen, jonka poika menehtyi huumeidenkäytön seurauksena 26-vuotiaana.

– Huumekuolema koskettaa ihan tavallisia ihmisiä ja perheitä. Kukaan ei voi sanoa, että minun läheisestäni ei tule huumeidenkäyttäjää. Huumekuolemista pitää puhua, koska läheisen huumeriippuvuus on edelleen tabu, Saavalainen toteaa tiedotteessa.

Hän harmittelee, että valitettavan usein huumekuolemaan suhtaudutaan ennakkoluuloisesti ikään kuin ansaittuna tai hävettävänä.

Tukikohta ry:n toiminnanjohtaja Ron Furman toteaa, että huumekuolemista on syytä olla huolissaan, koska lähes kaikki niistä olisi ehkäistävissä. Aihe ei ole kuitenkaan juuri noussut julkiseen keskusteluun tai päättäjien huulille.

– Huumeita käyttävien kuolemia on pidetty ikään kuin pakollisena pahana, johon ei ole ollut poliittista halua puuttua. Monissa kunnissa päihdepalvelut ovat pahasti aliresursoituja ja hoitoon pääsy vaikeaa, pääkaupunkiseudulla päihdetyötä tekevä Furman sanoo.

Päihdetyötä tekevät järjestöt vaativat päättäjiltä toimenpiteitä, jotta huumekuolemat saataisiin estetyksi. Yhdeksi keinoksi Furman esittää matalan kynnyksen päihdepalveluja, joiden saatavuutta pitäisi parantaa. Lisäksi päihdetyön resurssit on turvattava.

Furman muistuttaa, että päihdehuoltolaki on vuodelta 1986 ja huumausainestrategia on vuodelta 1997.

– Ne ovat pahasti ajasta jäljessä. On myös selvitettävä mahdollisuutta ottaa käyttöön uusia haittoja vähentävän päihdetyön menetelmiä, kuten huumeiden käyttöhuoneet, hän ehdottaa tiedotteessa.

Myös huumeiden käyttäjien läheisten tarpeet ja toiveet tulee ottaa huomioon uutta huumestrategiaa työstettäessä.

– Läheisten yleinen toive on, että huumeiden käyttäjien hoitoon pääsyä helpotetaan ja hoitotakuu ulotetaan myös päihdepalveluihin. Näin vähennettäisiin oleellisesti huumekuolemia, Vainikka Irti Huumeista ry:stä toteaa tiedotteessa.