Frontex käynnisti rekrytoinnin – Euroopalle muodostetaan pysyvä raja– ja merivartiostojoukko

Suomalainen rajapartio Bulgariassa. Rajavartiolaitos

toimitus

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex on käynnistänyt perjantaina rekrytoinnin Euroopan raja- ja merivartioston pysyvän joukon muodostamiseksi.

Kyseessä on monivaiheisen rekrytoinnin ensimmäinen vaihe, jossa on tarkoituksena valita maaliskuuhun mennessä ensimmäiset noin 700 Frontexin palkkaamaa ja kouluttamaa rajavartijaa. Kyseessä on pysyvän joukon ensimmäinen henkilöstökategoria eli viraston palkkaama oma operatiivinen henkilöstö.

Vuoden 2020 touko-marraskuun välillä Frontex kouluttaa pysyvän joukon, jonka työskentely alkaa vuoden 2021 alusta lähtien.

Kaiken kaikkiaan Frontex on suunnitellut toteuttavansa useita vastaavia rekrytointikierroksia siten, että vuoteen 2027 mennessä sillä on tavoitevahvuudessa 10 000 henkilön pysyvä joukko. Heistä omaa operatiivista henkilöstöä on 3 000 henkilöä sekä sen lisäksi jäsenmaista pitkäaikaisesti komennettuina 1 500 ja lyhytaikaisesti 5500 henkilöä.

Lisätietoja Frontexin hankkeesta on osoitteessa: https://frontex.europa.eu/about-frontex/careers/frontex-border-guard-recruitment/

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  2. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  5. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  6. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  7. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  10. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  11. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  12. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  13. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  2. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  7. Valkoposkihanhia ei saa häätää omin luvin
  8. Ukko-Pekan kyytiin pääsee rantaradalla heinäkuussa
  9. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  10. Eero Sintonen ja Sakarat tekee musiikkia, joka sopii suomalaiseen mielenmaisemaan
  11. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  12. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  13. GrIFK hakee edelleen kauden avausvoittoa Kakkosessa – kotikentällä vastassa FC Espoo
  14. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  15. Espoon ja THL:n paikallisissa koronaluvuissa iso kuilu – näin Espoon perusturvajohtaja selittää eroa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.