Sunnuntaiyönä kelloja käännetään tunnin verran taaksepäin. Talviaikaan vaihdetaan sunnuntaiaamuna kello 04:00 siirtämällä kellot aikaan 03:00.
Viime keväänä Euroopan parlamentti hyväksyi selvällä enemmistöllä lakialoitteen kellojen siirtelystä luopumisesta vuonna 2021.
Suomi on jo pitkään ajanut parlamentissa kellojen siirtelystä luopumista.Vaikka Suomi on parhaillaan EU:n puheenjohtajamaa, asian käsittely ei ole edennyt.
Monet EU-maat eivät ole vielä muodostaneet asiaan virallista kantaa, eivätkä kaikki näe muutokselle tarvetta.