Mitä jos nauttisitkin Harry Potterista tai muista huippunäytelmistä Lontoossa – suosituimpiin esityksiin saa lippuja vain kiireisin

Palace Theatre, jossa esitetään näytelmää Harry Potter and the Cursed Child. Satu Paloniemi

Anonyymi

Lukuisat teatterit ovat hyvä syy lähteä Lontooseen. Tarjolla on niin Harry Potteria kuin Tina Turneriakin – musikaaleja, näytelmiä ja muita esityksiä on kymmeniä.

Tarjontaan on helpointa perehtyä sellaisella sivustolla, jossa listataan kaikki myynnissä olevat esitykset, mutta toki myös yksittäisiä esityksiä tai teattereita voi googlailla.

Lippujen hinnat vaihtelevat esityksen, istumapaikan ja jonkin verran myös esitysajankohdan mukaan. Luonnollisesti kalleimpia ovat parhaat paikat ja viikonloppunäytökset, halvimpia ovat arkipäivänäytökset eli matineat.

Lontoolaisissa teattereissa hintahaitari samaan näytökseen voi hyvinkin olla 20–200 puntaa eli noin 18–180 euroa paikan mukaan.

Lippujen hankkimiseen on useita vaihtoehtoja. Suosituimpiin esityksiin, kuten vaikkapa Harry Potter and the Cursed Child -näytelmään tai Hamilton-musikaaliin, lippuja kannattaa kärkkyä heti niiden tullessa myyntiin. Näihin esityksiin myydään lippuja vain niiden omilta sivuilta.

Vähemmän nosteessa oleviin esityksiin lippuja saa lyhyemmälläkin varoajalla, mutta mikäli on tarkka paikan suhteen, kannattaa olla ajoissa liikkeellä.

Netistä lippujen osto hoituu luottokortilla. Lippukauppoja on useita erilaisia, ja niissä on erilaiset saatavuudet, paikanvalintatoiminnot sekä hinnat

Usein teatterin omilta sivuilta saa ostettua varsin kohtuuhintaiset liput. Parhaat tarjoukset saalistetaan muista lippukaupoista, joita löytyy pilvin pimein googlaamalla esimerkiksi "London musical tickets".

Netin lippukaupasta ostetun lipun voi saada kaupasta ja esityksestä riippuen joko itse tulostettavana sähköpostiin tai näyttää älylaitteen ruudulta. Lipun voi noutaa teatterilta esitykseen mennessä, tai sen voi joutua hakemaan erillisestä noutopisteestä.

Lippuja voivat myydä myös trokarit, mutta varovaisuutta kannattaa noudattaa, ettei tule huijatuksi – varo myös ylihintaista Viagogoa. Kannattaa tarkistaa, että lippukauppa on STAR-sertifioitu eli jäsenenä the Society of Ticket Agents and Retailers -yhteisössä. Tämä ilmaistaan lippukaupan sivulla STAR-logona.

Suomenkielinenkin lippusivustokin on olemassa, joskin siellä varaussysteemi on hieman jäykkä ja hinnat saattavat olla paljonkin kalliimpia kuin muualla.

Osalla teattereista on niin sanottuja Ticket Lottery -arvontoja, jossa voi voittaa oikeuden ostaa lippuja hyvinkin halvalla hinnalla. Arvonnoista kerrotaan lisätietoa teatterin sivuilta.

Viime hetken alennuksia haluavat voivat suunnata Leicester Squarella sijaitsevalle TKTS-lippukojulle, josta saa saman päivän näytöksiin halpoja lippuja sen mukaan mitä jäljellä on. Lippumyymälöitä on muitakin.

TKTS-lippumyymälä sijaitsee Leicester Squarella. Kuva: Satu Paloniemi Satu Paloniemi

Teattereiden sivuilla on usein ohjeet siitä, miten paikalle pääsee kätevimmin. Pukeutuminen teattereissa on vapaata ja monimuotoista. Viikonloppuisin näkee hienoakin pukeutumista, mutta paikalle voi yleensä tulla sellaisena kuin on. Turistit saapuvat usein lenkkareissaan ja reppu selässä koko päivän nähtävyyksiä kierreltyään.

Teattereilla on useimmiten turvatarkastus; joskus se on vain laukuntarkastus, kun taas joissakin paikoissa tutkitaan jopa metallinpaljastimella. Hyvin harvinaista on, että tarkastuksen suorittaa koirapartio.

Useimmiten teattereihin saa viedä oman juomapullon ja eväitä; rajoituksista kerrotaan yleensä teatterin sivuilla. Paikalle kannattaa mennä ajoissa, sillä ihmismassat ovat suuria ja asettautuminen vie oman aikansa.

Teatterilla on useimmiten virvokemyyntiä, ja väliajalla katsomossakin saattaa kiertää esimerkiksi jäätelönmyyjä. Ostamansa syömiset tai vaikkapa viinilasillisen saa vielä katsomoon, joskin monissa paikoissa juomien tulee olla muovimukeissa.

Esitysten kuvaaminen ja tallentaminen on kiellettyä, ellei toisin ilmoiteta, samoin kuin matkapuhelimen käyttö ylipäätään esitysten aikana. Teatterissa myydään käsiohjelmia, joita saattaa olla eri malleja, asiapitoisempia tai enemmän kuviin keskittyviä. Usein myynnissä on myös muita fanituotteita, kuten jääkaappimagneetteja ja t-paitoja.

Green Card kannattaa ottaa mukaan, jos autoilee vaikka Lontoossa. Kuva: Arkisto / Satu Paloniemi Arkisto / Satu Paloniemi

Pari kolme tuntia kestävän esityksen seuraaminen voi tuntua ajatuksena hankalalta, jos kielitaito on puutteellinen – tai jos seurueeseen kuuluu lapsia, joiden kielitaito ei vielä riitä.

Aina voi tietysti vain nauttia musiikista ja visuaalisesta annista vaikka juoni jäisikin etäiseksi, mutta enemmänhän esityksestä saa irti, jos ymmärtää kunnolla tapahtumien kulun.

Esitykseen voi toki valmistautua ennalta. Esimerkiksi Lion King (Leijonakuningas) tai Aladdin avautuvat varmasti helpommin, jos on nähnyt Disneyn animaatioelokuvan ja muistaa juonen.

Aikuisemmille katsojille samoin toimii vaikkapa The Phantom of the Opera ( Oopperan kummitus). Muistakin voi löytyä elokuva katsottavaksi etukäteen. Synopsiksen eli esityksen juonikuvauksen lukeminen ennalta auttaa myös.

Käsiohjelmia Lontoon teattereiden esityksistä. Kuva: Satu Paloniemi Satu Paloniemi

Kaikissa esityksissä kielitaidolla ei ole niin väliä. Esimerkiksi Rip It Up – the 60's on 60-luvun musiikkiin keskittyvä show, ei juonellinen musikaali. Välissä on haastatteluosuuksia ja videopätkiä, mutta vaikka niiden anti jäisi ymmärtämättä, se ei haittaa musiikista ja tanssista nauttimista. Tulevina vuosina samalla nimellä on tulossa ainakin 70-luvun musiikkishow.

Keskittymiseen vaikuttaa varmasti myös esityksen pituus. Yleensä esitykset kestävät kahdesta kolmeen tuntia. Harry Potter and the Cursed Child -näytelmä muodostaa ihan omanlaisensa poikkeuksen. Se esitetään kahdessa osassa, Part 1 ja Part 2, ja nämä yhdessä muodostavat koko tarinan kaaren.

Kumpikin osa kestää yli 2,5 tuntia, ja kummassakin on väliaika. Nämä kannattaa katsoa joko peräkkäisinä iltoina tai samana päivänä, jolloin osa 1 on päivänäytös ja osa 2 iltanäytös.

Teksti ja kuvat: Satu Paloniemi

Tarjontaa

Disney-henkeä lapsille ja lapsenmielisille: Lion King, Aladdin.

Räävittömämmän huumorin ystäville: The Book of Mormon.

Klassikon ihastelijoille: The Phantom of the Opera, Les Miserables.

Iloa, sydämellisyyttä mutta myös sanomaa kaipaaville: Everybody's Talking About Jamie, Waitress.

Erottuvaa musiikkia ja sisältöä: Hamilton.

Improvisaatiota: Showstopper!

Tietyn artistin musiikkiin keskittymistä: Thriller (Michael Jackson), Mamma Mia! (Abba), The Tina Turner Musical, The Simon & Garfunkel Story, 9 to 5 (Dolly Parton).

Näyttävyyttä ja huumoria erityisesti nuorison makuun: Wicked.

Harry Potter –faneille: Harry Potter and the Cursed Child (puhenäytelmä, ei musikaali).

Lista esityksistä, mukana myös lyhyet kuvaukset: www.londontheatre.co.uk/whats-on/musicals

Apua paikkojen valintaan: www.theatremonkey.com

Paikanvalinta-apua, myös lipunmyyntiä, kattava lista esityksistä: seatplan.com/london

Suomenkielinen lippusivusto: www.lontoonmusikaalit.fi

STAR-sivut: https://www.star.org.uk

Myös Facebookin Lontoo-ryhmistä saa neuvoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  2. Espoolaisen Mika Koivusalon Linnanmäki-innostus jatkuu – nyt syntyi lyhytelokuva 70-vuotiaasta huvipuistosta
  3. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  4. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  5. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  6. Torstaina Leppävaarassa vesitöpinää ja vesipelastuksen harjoittelua
  7. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  8. Tarvaspään pihapiirissä pääsee maalaamaan ulkosalla
  9. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  10. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  11. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  12. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  13. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  14. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  15. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  2. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  3. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  4. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  5. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  6. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  7. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  8. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  9. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  10. Espoolaisen Mika Koivusalon Linnanmäki-innostus jatkuu – nyt syntyi lyhytelokuva 70-vuotiaasta huvipuistosta
  11. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  12. Hammashoidon arkipäivystys muuttaa Espoon sairaalaan
  13. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  14. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  15. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.