Kaupunkiliikenteeseen tulossa raju muutos – HS: Yksi kulkuvälinemuoto katoaa vuoteen 2040 mennessä

Sähköbussit syrjäyttävät dieselbussit kaupunkiliikenteessä seuraavien 20 vuoden kuluessa, arvioivat asiantuntijat. Anton Soinne

Jari Pietiläinen

Sähkön osuus kaupunkiliikenteessä nousee erittäin merkittävästi jo lähitulevaisuudessa, arvioi Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Otto LahtiHelsingin Sanomissa

Tällä hetkellä Suomessa on 56 sähköbussia, joista 45 ajaa pääkaupunkiseudulla – muutamassa kuukaudessa luku kasvaa viiteenkymmeneen.

Helsingin seudun liikenteen tavoitteena on, että kuuden vuoden päästä noin joka kolmas bussi olisi sähköllä käyvä, ja vuosikymmenen lopussa sähköautoja olisi vähintään puolet kaikista liikennöivistä autoista.

– Nyt näyttää siltä, että päästäisiin tavoitteeseen eli yli 400 sähköbussiin 2025 mennessä, sanoo kalustoinsinööri Petri Saari HSL:stä.

Eniten sähköbusseja on Pohjolan Liikenteellä, jolla on nyt 30 ja vuodenvaihteessa 35 bussia liikenteessä.

Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko uskoo, että 20 vuoden kuluttua dieselbusseja ei enää ole. Etenkin kaupunkiliikenteessä bussit kulkevat silloin pääasiassa sähköllä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Espoossa 12 uutta koronatartuntaa – testauspisteissä on nyt ruuhkaa
  2. Kirkkonummella jälleen koronatartunta päiväkodissa – yli 20 henkilöä karanteeniin
  3. Kerassa ja Kilossa käyttöön sähköpotkulautoja – pilottihankkeessa yritetään parantaa lautojen pysäköintiä
  4. 33 000 koululaista palaa torstaina koulunpenkille – Espoossa varaudutaan vuorottelemaan lähiopetusta
  5. Espoon saaristoveneet kulkevat loppukesän enää vain viikonloppuisin
  6. Varo vaaraa metsässä: Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  7. Talomuseo Glimsissä kuullaan puhetta vihapuheesta
  8. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  9. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  10. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  11. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  12. Espoon terveyspalvelujen johtaja myöntää IL:lle: Terveysasemien asiakkaiden takaisinsoittoa odottaneita puheluja nollattu
  13. Korona varjostaa koulun alkua nupurilaisperheessä – "Lähtökohtaisesti lapset menevät, mutta lopullinen päätös tehdään ensi viikolla"
  14. Kirkkonummen ekoälykylään suunnitellaan kuuden hehtaarin aurinkopuistoa – tavoitteena tuottaa energiaa myös myytäväksi
  15. Valitus tuo Espoon kaupungintalon purkuun kuukausien aikalisän – "Tämä on jonkinnäköinen oikeusjärjestelmän sallima talonvaltaus"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa 12 uutta koronatartuntaa – testauspisteissä on nyt ruuhkaa
  2. Kirkkonummella jälleen koronatartunta päiväkodissa – yli 20 henkilöä karanteeniin
  3. Espoon terveyspalvelujen johtaja myöntää IL:lle: Terveysasemien asiakkaiden takaisinsoittoa odottaneita puheluja nollattu
  4. 33 000 koululaista palaa torstaina koulunpenkille – Espoossa varaudutaan vuorottelemaan lähiopetusta
  5. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  6. 83-vuotias kampaajamestari Rauni Lavinkoski on laittanut espoolaisten hiuksia jo 60 vuotta – ”Teen tätä työtä niin kauan kuin käteni toimivat”
  7. Valitus tuo Espoon kaupungintalon purkuun kuukausien aikalisän – "Tämä on jonkinnäköinen oikeusjärjestelmän sallima talonvaltaus"
  8. Espoon saaristoveneet kulkevat loppukesän enää vain viikonloppuisin
  9. Korona varjostaa koulun alkua nupurilaisperheessä – "Lähtökohtaisesti lapset menevät, mutta lopullinen päätös tehdään ensi viikolla"
  10. Kerassa ja Kilossa käyttöön sähköpotkulautoja – pilottihankkeessa yritetään parantaa lautojen pysäköintiä
  11. Kirkkonummen ekoälykylään suunnitellaan kuuden hehtaarin aurinkopuistoa – tavoitteena tuottaa energiaa myös myytäväksi
  12. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  13. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  14. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  15. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.