Pakolaispolitiikasta kovaa vääntöä ulkoasiainvaliokunnassa – IS: Niikko julkaisi tiedotteen, jossa vaati mahdollisuutta sulkea rajat, Tuomiojan mukaan Niikko sooloilee

Mika Niikko (ps.). Arkisto / Toni Tervo

toimitus

Ilta-Sanomat uutisoi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa meneillään olevasta tiukasta väännöstä koskien pakolaispolitiikkaa.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten Mika Niikko julkaisi perjantaina tiedotteen, jonka mukaan Suomen pitäisi voida tarvittaessa sulkea rajansa pakolaisilta. Niikko vaati myös Suomea ajamaan EU:ssa tiukempaa ja selkeämpää turvapaikkapolitiikkaa sen sijaan, että se katselisi tilanteen kehittymistä sivusta.

Sen sijaan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajan Erkki Tuomiojan (sd) mukaan kyse ei ole ulkoasiainvaliokunnan yhteisestä kannasta, vaan Niikon edustamasta rajat kiinni -aatemaailmasta. Tuomioja katsoo valtaosan ulkoasiainvaliokunnasta olevan kaiken lisäksi Niikon ja perussuomalaisten kanssa asiasta täysin eri mieltä.

Tuomioja sanoo, että Niikko onkin sortunut harhaanjohtavaan tiedottamiseen antaessaan ymmärtää, että hänen henkilökohtainen tiedotteensa olisi peräti ulkoasiainvaliokunnan julkilausuma. Hän katsoo kuitenkin, että Niikon mielipiteet tai ulostulot tuskin vaikuttavat merkittävästi ulkoasiainvaliokunnan työskentelyyn, joka kuulemma on sujunut asiallisesti ja hyvässä hengessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  2. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  5. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  6. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  7. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  10. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  11. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  12. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  13. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  2. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  7. Valkoposkihanhia ei saa häätää omin luvin
  8. Ukko-Pekan kyytiin pääsee rantaradalla heinäkuussa
  9. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  10. Eero Sintonen ja Sakarat tekee musiikkia, joka sopii suomalaiseen mielenmaisemaan
  11. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  12. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  13. GrIFK hakee edelleen kauden avausvoittoa Kakkosessa – kotikentällä vastassa FC Espoo
  14. Espoon ja THL:n paikallisissa koronaluvuissa iso kuilu – näin Espoon perusturvajohtaja selittää eroa
  15. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.