Varusnaisten ja -miesten yhteismajoitus etenee – kokeilu voi alkaa jo 2020 alussa

Varusnaiset ja -miehet majoittuvat toistaiseksi omissa tuvissaan. Arkistokuvassa alikersantti Reetta Tuomainen (oik.) Rissalan varuskunnassa Siilinjärvellä. Anu Mattila

toimitus

Varusnaiset ja -miehet voivat tulevaisuudessa majoittua samoissa tuvissa kasarmeilla.

Puolustusministeriö kertoi perjantaina, että yhteismajoitusta on määrä kokeilla ensi vuonna määräaikaisena pilottihankkeena. Varusmiehet ja -naiset voivat osallistua kokeiluun vapaaehtoisina.

Tavoitteena on, että kokeilu voisi alkaa vuoden 2020 alussa. Sopivaa joukko-osastoa ei ole vielä päätetty.

Pääesikunta teki esityksen yhteismajoituskokeilusta syyskuussa. Tällä hetkellä yhteismajoitusta on maastoharjoituksissa ja laivapalveluksessa.

Yhteismajoituksen tavoitteena on lisätä yhteishenkeä. Varusmiehille tehtyjen kyselyiden mukaan naiset kokevat joukkoon kuulumattomuutta majoittuessaan omissa tuvissaan.

Kyselyjen mukaan yhteismajoitus voisi muun muassa parantaa tiedonkulkua. Se mahdollistaisi myös tilojen tehokkaamman käytön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kauppakeskus Liilassa Suomenojalla avautuu uusia sisustusliikkeitä ensi viikolla – koko keskuksen uudistukset valmistuvat syksyllä
  2. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  3. Länsi-Uudenmaan poliisi: Kesän polkupyörävarkauksissa uusi ilmiö – varkaat vievät kalliimman ajopelin ja jättävät tilalle huonomman
  4. Espoossa todettu 913 varmistettua koronatartuntaa – viime päivien aikana neljä uutta tapausta
  5. Espooseen roimasti enemmän valkohäntäpeurojen kaatolupia – "Läntiselle Uudellemaalle on aikoinaan istutettu peuroja ja kasvatettu kantaa tietoisesti"
  6. Raidejokeria varten rakennettavan sillan kannen valu alkaa Laajalahdessa
  7. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  8. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  9. Työpajassa rakennellaan hyönteishotellia tai perhosbaaria
  10. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  11. Yle: Vanha kivilinna myynnissä Siuntiossa – hintapyyntö lähes viisi miljoonaa euroa
  12. Mielipide: Pidetään huolta hygieniasta
  13. Leppävaaraan on tulossa puutarhakylä – lähes 70 mökkiä, yhteistiloja ja viljelypalstoja
  14. Ämmässuolla käännetään kompostia – pahat hajut mahdollisia
  15. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa todettu 913 varmistettua koronatartuntaa – viime päivien aikana neljä uutta tapausta
  2. Länsi-Uudenmaan poliisi: Kesän polkupyörävarkauksissa uusi ilmiö – varkaat vievät kalliimman ajopelin ja jättävät tilalle huonomman
  3. Leppävaaraan on tulossa puutarhakylä – lähes 70 mökkiä, yhteistiloja ja viljelypalstoja
  4. Kauppakeskus Liilassa Suomenojalla avautuu uusia sisustusliikkeitä ensi viikolla – koko keskuksen uudistukset valmistuvat syksyllä
  5. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  6. Espooseen roimasti enemmän valkohäntäpeurojen kaatolupia – "Läntiselle Uudellemaalle on aikoinaan istutettu peuroja ja kasvatettu kantaa tietoisesti"
  7. Miksi kestävän kehityksen nimiin vannova Espoo kaavoittaa lisää pientaloalueita? – näin vastaavat päättäjät
  8. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  9. Yle: Vanha kivilinna myynnissä Siuntiossa – hintapyyntö lähes viisi miljoonaa euroa
  10. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  11. Raidejokeria varten rakennettavan sillan kannen valu alkaa Laajalahdessa
  12. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  13. Espoon ja THL:n paikallisissa koronaluvuissa iso kuilu – näin Espoon perusturvajohtaja selittää eroa
  14. Tapiolan Sandro lopettaa, tilalle Helsingistä tuttu uusi yrittäjä
  15. Ämmässuolla käännetään kompostia – pahat hajut mahdollisia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.