Leppävaaran Sello palkittiin vuoden parhaana kauppakeskuksena

Kauppakeskus Sello sai tunnustusta. Arkisto/Minna Airamaa

Klaus Nurmi

Suomen toiseksi suurin kauppakeskus, Espoon Leppävaarassa sijaitseva Sello on valittu vuoden parhaaksi kauppakeskukseksi.

Valinta tehtiin NCSC Awardeissa tällä viikolla. NCSC eli Nordic Council of Shopping Centers on kauppakeskustoimialaa Pohjoismaiden markkinoilla edustava organisaatio.

Selloa kuvataan klassisen onnistuneena kiinteistökehityshankkeena, joka on tuottanut tasaisen erinomaista tulosta kaikilla mittareilla koko olemassaolonsa ajan.

Tuomaristo nosti erityiseksi perusteluksi Sellon aseman kiinteistöalan suunnannäyttäjänä vastuullisen kehittämisen ja energiataloudellisuuden saralla.

Kauppakeskuksen katolla olevat 2 500 aurinkopaneelia ja parkkihalliin sijoitettu akusto sekä energian älykäs automaattinen ohjaus tekevät Sellosta virtuaalivoimalaitoksen.

Vuosittain jopa satoja tuhansia euroja säästävä virtuaalivoimalaitos on saanut paljon kansainvälistä huomiota ja ratkaisuun tullaan tutustumaan ympäri maailman.

– Olemme erittäin otettuja siitä, että pitkäaikainen panostuksemme kauppakeskuksen kehittämisen saralla on saanut arvoisensa tunnustuksen, toteaa Sellon kauppakeskuksen toimitusjohtaja Matti Karlsson

Voiton myötä Sello edustaa Suomea ensi keväänä Pohjoismaisella tasolla.

Sellon omistavat eläkevakuutusyhtiöt Keva, Ilmarinen ja Elo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.