Poliisin tehovalvonta iski ravintoloihin koko maasssa – laiton toiminta kaksinkertaistunut vuodessa

Kuvituskuva. Anu Vertanen

Jukka Hämäläinen

Ravintoloissa havaittiin aiempaa vuotta enemmän päihtyneille anniskelua, ilmeni poliisin suorittamassa tehovalvonnassa syyskuun lopussa.

– Aluehallintoviranomaisille tehtyjen ilmoitusten määrä nousi edelliseen vuoteen verrattuna 10 tapauksesta 23 tapaukseen, Poliisihallituksen tarkastaja Ari Järvenpää kertoo.

Alaikäisille anniskelua tavattiin vain kahdessa paikassa.

Myös järjestyshäiriöitä havaittiin hieman aiempaa vuotta enemmän. Järjestyshäiriöitä anniskelupaikoissa tai niiden edustoilla havaittiin 22 tapauksessa. Vastaava lukema viime vuonna oli 12 ja sitä edellisenä 21.

Valvonnan kohteina olivat erityisesti anniskelupaikat, jotka ovat aiheuttaneet järjestyshäiriöitä. Tarkastuksessa arvioitiin myös, miten ravintolan järjestyksenvalvonta toimii sen välittömässä läheisyydessä.

Järjestyksenvalvontaan liittyviä rikkeitä havaittiin yhteensä 16. Valtaosassa tapauksista järjestyksenvalvojatehtävissä toimivalla henkilöllä ei ollut mukanaan järjestyksenvalvojakorttia.

Valvonnan yhteydessä tavattiin viisi laittomasti maassa työskennellyttä ulkomaalaista.

Ulkomaalaisvalvontaa kohdistettiin tänä vuonna yhteensä 189 ravintolaan. Ravintolavalvonnan yhteydessä tarkastettiin noin 400 henkilöä, joista viiden epäillään työskennelleen ilman Suomessa työskentelyyn oikeuttavaa lupaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Saaristoa voi siistiä Espoossa myös meloen – rannikolta kerätty jo yli 260 kiloa roskaa
  2. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  3. Veneilijä, älä hämmästy tätä lentävää vekotinta – Porkkalassa testataan miehittämätöntä kopteria
  4. Espoossa todettu 909 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kahdeksan uutta tapausta
  5. Korona rajoittaa yhä hammashoidon toimintaa Espoossa – "Kaikkia toimenpiteitä ei ole tällä hetkellä mahdollista tehdä"
  6. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  7. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  8. Susijengi pelaa Metro-areenalla heinäkuun lopussa – julkista lipunmyyntiä ei ole tulossa
  9. Auttava puhelin -kampanja alkaa taas: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  10. GrIFK hakee toista kotivoittoaan Kakkosessa – FC Espoo kotona vasta viikon päästä
  11. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan taas
  12. Pronssi ei riitä FC Hongalle Veikkausliigassa tällä kaudella – tavoitteena vähintään hopea
  13. Viikonloppuna EPS Kakkosessa kotikentillään Espoonlahdessa
  14. Liito-oravat saavat väistyä raidejokerin tieltä – Ely-keskus myönsi poikkeusluvan
  15. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa todettu 909 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kahdeksan uutta tapausta
  2. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  3. Korona rajoittaa yhä hammashoidon toimintaa Espoossa – "Kaikkia toimenpiteitä ei ole tällä hetkellä mahdollista tehdä"
  4. Uuden apteekin avautuminen Isoon Omenaan nytkähti eteenpäin – oikeus hylkäsi espoolaisen apteekkarin valituksen
  5. Veneilijä, älä hämmästy tätä lentävää vekotinta – Porkkalassa testataan miehittämätöntä kopteria
  6. Ulkoilijoille avautuu taas silta Linlon ulkoilualueelle
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Liito-oravat saavat väistyä raidejokerin tieltä – Ely-keskus myönsi poikkeusluvan
  9. Suurpellon ammuskelun uhri kuoli vammoihinsa – poliisi epäilee kahta miestä murhasta
  10. Metallia etsineet kokivat yllätyksen Porkkalassa – kiven alta paljastui rahakätkö
  11. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa
  12. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  13. Suurpellon ampumisen uhri sairaalaan - Silminnäkijä IS:lle: "Näin miehen, joka ensin seisoi mutta lyyhistyi sitten maahan"
  14. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  15. STT: Keskustan espoolaisvaltuutetusta valtiovarainministeri Matti Vanhasen erityisavustaja

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.