Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirkkonummelle suunnitellaan isoa datakeskusta − Fortumilla samanlainen hanke myös Espoossa

Myös Kirkkonummi voi saada alueelleen ison datakeskuksen. Fortum ja EKE esittävät uudelle keskukselle sijoituspaikkaa Sundsbergista.

Fortum on vuosi sitten tiedustellut Kirkkonummen kunnalta, löytyisikö mahdolliselle datakeskukselle paikkaa.

Fortumilla on vastaava hanke menossa Espoon Hepokorvessa Kehä III:n varrella, jonne kaupunki on alustavasti varannut alueen datakeskuksen suunnitteluavarten.

Kirkkonummen kunnalla ei ole omaa mataa tarjota, mutta Fortumia kehotettiin ottamaan yhteyttä EKE-Rakennus Oy:hyn, jolla on rakentamattomia maa-alueita Sundsbergissa.

Hanke on edennyt, ja nyt EKE esittää kunnalle virallisesti kaavoituksen aloittamista datakeskusta silmällä pitäen Sundbergissa.

Aloitteessa puhutaan 100 megawatin keskuksesta. Koko on samaa luokkaa kuin Espoonhankkeessa.

Googlen datakeskus Haminassa on tällä hetkellä kokoluokaltaan 100-200 MW:n välillä.

Datakeskuksessa vuokrataan tietokoneiden servereille tilaa. Keskus kuluttaa paljon sähköä ja toisaalta jäähdytys tuottaa myös runsaasti lämpöä.

Datakeskukselle kaavailtu paikka Sundbergissa katsotaan olevan otollinen.

Hukkalämpö voitaisiin johtaa Fortumin kaukolämpöverkkoon. Toisaalta Masalan sähköasema on lähellä ja lähialue on ylipäätään voimakkaasti kasvavaa asuinaluetta paitsi Kirkkonummen puolella myös Espoossa.

Hukkalämmön hyötykäyttö edesauttaisi myös Kirkkonummen tavoitetta hiilineutraaliksi kunnaksi. Nykyisin huomattava osa Kirkkonummen kaukolämmöstä tuotetaan Espoon Suomenojalla kivihiilellä.

Suuren datakeskuksen arvioidaan työllistävän 100-300 henkilöä. Viereen voisi tulla myös muuta keskusta tukevaa yritystoimintaa.

Datakeskus tarvitsee kaavamuutoksen. Itse alue on metsämaata, eikä sillä ole asutusta eikä rakennuksia.

Liikenneyhteys datakeskukseen tulisi Sundsbergintien kautta.

Länsiväylän varrelle suunnitellun datakeskuksen eteläpuolelle on kaavoitettu Riistametsän työpaikka-alue, joka on myös EKE:n omistuksessa.

Riistametsän kaava ei ole vielä lainvoimainen, koska siitä on valitettu hallinto-oikeuteen.