Tutkijat: Suomenkieliset pikkulapsiperheet välttävät tiettyjä asuinalueita – muuttavat pois ennen lasten kouluunmenoa

Kuvituskuva. Arkisto/ Armi Suojanen

Jukka Hämäläinen

Lapsiperheet pyrkivät valitsemaan asuinalueensa selvästi ennen lasten kouluikää, päättelevät lapsiperheiden muuttoliikettä tutkineet Helsingin kaupunginkanslian tutkimuspäällikkö Katja Vilkama ja Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen apulaisprofessori Venla Bernelius

Tutkijat huomasivat myös, että matalimman tulo- ja koulutustason alueet menettävät systemaattisesti suomenkielisiä alle kouluikäisiä lapsia. Kehityskulku ilmenee oppilasalueiden välisen muuttoliikkeen tilastoista vuosilta 2005–2014.

Vastaavanlaista, yhtä systemaattista pikkulapsiperheiden poismuuttoa ei ole havaittavissa Helsingin muilla oppilaaksiottoalueilla.

– Lapsiperheiden muuttoliikkeessä on havaittavissa varsin selkeitä toisia alueita torjuvia ja toisia suosivia piirteitä.

– Koulujen oppilaspohjan eriytymisen kannalta merkittävin muuttajaryhmä eivät kuitenkaan ole koululaiset, vaan ne lapsiperheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia, tutkijat toteavat kaupunkitiedon verkkolehti Kvartissa

Helsingissä havaittu kehitys on osa ilmiötä, joka on havaittu laajemmalti ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

– Tutkimusraportit kertovat, että peruskoulut ovat sielläkin nousseet yhä tärkeämmäksi tekijäksi naapurustoa valittaessa. Myös meillä on viitteitä siitä, että vanhempien käsitykset kouluista ovat tärkeä tekijä asuinpaikkaa pohdittaessa, Vilkama ja Bernelius huomauttavat.

Kyse ei heidän mukaansa ole kuitenkaan opetuksen laadusta, vaan usein mielikuva kouluista liittyy pikemminkin oppilaspohjaan ja sijaintialueen sosioekonomiseen rakenteeseen.

Myös aikaisemmat tutkimukset lapsiperheiden asumisvalintoihin vaikuttavista syistä tukevat tulkintaa alueiden sosiaalisen ympäristön merkityksestä muuttopäätöksille.

– Olivatpa muuttojen taustalla vaikuttavat pohjimmaiset syyt lopulta mitä tahansa, muuttoliikkeessä havaittava vinouma ylläpitää ja vahvistaa alueiden eroja. Kun toisia alueita systemaattisesti vältellään ja toisia suositaan, erkanevat sosiaaliset rakenteet pikkuhiljaa toisistaan, tutkijat varoittavat.

Tutkijat eivät nimeä artikkelissaan matalimman tulo- ja koulutustason alueita. He nostavat kuitenkin myönteisenä poikkeuksena esiin Myllypuron, jonne on rakennettu paljon uusia asuntoja, ja jossa lapsiperheiden määrä on kääntynyt selvään kasvuun.

Lue täältä Helsingin Uutisten juttu siitä, miten koulun maine vaikuttaa asuntohintoihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tapiolan kahluualtaan kausi vetelee viimeisiään – allasta aletaan tyhjentää jo maanantaina
  2. Kirkkonummi aloittaa maanantaina kangasmaskien jaon – jokainen hakija saa kolme
  3. Espooseen aukeaa ensi viikolla uusi koronatestien drive in -kaista – sijoituspaikkana Tapiola
  4. Kauniainen aloitti jo kasvomaskien jakamisen vähävaraisille
  5. Espoossa avautuu talousneuvola – kokeilussa kysymyksiä vuokrarästeistä, kulutusluotoista ja ulosotosta
  6. Kiekko-Espooseen myös kanadalaisväriä – konkarisentteri on tuttu liigasta ja KHL:stä
  7. Liikennemäärien väheneminen näkyi – henkilövahinkoja aiheuttaneiden onnettomuuksien määrä laski yli kolmanneksen Espoossa
  8. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  9. Poliisilta lisätietoa Kirkkonummen kuolonkolarista – kuorma-auto törmäsi ajoneuvoyhdistelmän keulaan kolaroineeseen henkilöautoon
  10. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  11. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  12. Yksi kuoli raskaan ajoneuvon ja henkilöauton nokkakolarissa Kirkkonummella – onnettomuuspaikalla kantatie 51:llä käytössä kiertotie
  13. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi käytännöksi
  14. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  15. Koronan nostattaman leivontabuumin tuloksena syntyy kakkuja, pullaa, piirakoita, hapanjuurileipää... – "Oma juju leivonnassa on pikkuhiljaa löytynyt. Siinä on se salaisuus, miksi pulla on niin maistuvaa"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Yksi kuoli raskaan ajoneuvon ja henkilöauton nokkakolarissa Kirkkonummella – onnettomuuspaikalla kantatie 51:llä käytössä kiertotie
  2. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  3. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  4. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  5. Espooseen aukeaa ensi viikolla uusi koronatestien drive in -kaista – sijoituspaikkana Tapiola
  6. Poliisilta lisätietoa Kirkkonummen kuolonkolarista – kuorma-auto törmäsi ajoneuvoyhdistelmän keulaan kolaroineeseen henkilöautoon
  7. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  8. Kauniainen aloitti jo kasvomaskien jakamisen vähävaraisille
  9. Nuuksion naapurista kaupataan taas lomatontteja – Kirkkonummi haluaa eroon kiinteistöistään Siikajärvellä
  10. Kirkkonummi aloittaa maanantaina kangasmaskien jaon – jokainen hakija saa kolme
  11. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  12. Espoossa avautuu talousneuvola – kokeilussa kysymyksiä vuokrarästeistä, kulutusluotoista ja ulosotosta
  13. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  14. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  15. Kiekko-Espooseen myös kanadalaisväriä – konkarisentteri on tuttu liigasta ja KHL:stä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.