Elämä on jatkuvaa kasvua ihmisenä – uusi näyttely Tarvaspäässä esittelee Aleksanteri Ahola-Valon taidetta ja ajatusmaailmaa

Museonjohtaja Tuija Wahlroos, taiteilijan ystävä Risto Suvanto, tohtori Jouni Kiiskinen ja näyttelypäällikkö Anne Pelin tutkivat ajatuskarttaa, joka on eräänalainen Ahola-Valon testamentti. Anneli Tuominen-Halomo

Anneli Tuominen-Halomo

Taide kulki osana Aleksanteri Ahola-Valon (1900-1997) elämäntapaa kaikkialle. Se auttoi löytämään yhteyksiä ihmisiin ja hankkimaan myös elantoa.

Tie arvoelämään -näyttelyllä Gallen-Kallelan museossa halutaan tehdä tunnetuksi taiteilijan elämää ja elämänfilosofiaa.

Aleksanteri Ahola-Valo oli monipuolinen taiteilija, mutta hän jäi suomalaisessa kuvataiteen kentässä sivulliseksi ja suurelle yleisölle melko tuntemattomaksi. Hän oli taidemaalari ja graafikko ja suunnitteli huonekaluja etenkin lapsille. Yksi hänen taiteensa lähtökohdista oli valon ja pimeyden kamppailu.

Hän pohti paljon ihmisen toimeliaisuuteen ja terveyden edistämiseen liittyviä asioita ja loi tältä pohjalta itsekasvatusmenetelmän, oman tieteen, jonka hän nimesi evohomologiaksi.

Kesällä 1997 Ahola-Valo kutsuttiin Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi.

Ahola-Valon kirjallinen tuotanto on myös laaja. Jälkipolvien luettavaksi ovat jääneet muun muassa Koulupojan päiväkirjat (osat 1–5), joissa hän kuvaa lapsuuttaan Inkerinmaalla. Sarjan kuudes osa ilmestyy vielä tänä vuonna.

Impilahdella syntynyt Aleksanteri Ahola-Valo eli pitkän ja värikkään elämän. Hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa tsaarinajan Venäjällä ja varhaisen miehuutensa Neuvostoliitossa. Hän pakeni Suomeen 1930-luvun alussa, mutta joutui täälläkin epäluulojen kohteeksi. Hän selvisi hengissä Tammisaaren pakkotyölaitoksesta ja vapautui sieltä talvisodan päätyttyä.

Sodan jälkeen Ahola-Valo lähti työskentelemään Ruotsiin. Hän asui siellä lähes 40 vuotta ja palasi yli 80-vuotiaana takaisin synnyinmaahansa. Suomessa hän löysi elämäntyönsä ja ajatustensa tukijoita Hämeenlinnasta.

– Lapsuusvuosien ja nuoruuden järkyttävät kokemukset, muun muassa verisunnuntai, muovasivat koko Aleksanterin Ahola-Valon tulevaa elämää. Hän vastusti lasten väkivaltaista kohtelua ja arvosteli aikuisten toimintaa. Synkät kokemukset tarttuivat myös Ahola-Valon taiteeseen, mutta toisaalta hän pyrki luomaan kauniimman maailman, näyttelyn kuraattori, taiteen tohtori Jouni Kiiskinen kertoo.

Lapsuuden yksityisopettaja Lydmila Kušmina oli äidittömäksi jääneelle pojalle tärkeä henkilö. Hän tuki ja kannusti.

Opettajan myötävaikutuksella Ahola-Valosta tuli hyvin valistushenkinen ihminen. Yksi hänen kantavista ajatuksistaan oli, että ensin pitää kasvattaa itsensä, ennen kuin voi kasvattaa muita.

Päiväkirjan kirjoittaminen oli Ahola-Valon tärkein itsekasvatusmenetelmä. Ajanhallinta, järkiperäistys, arkistoiminen ja kortistoiminen olivat myös hänen keinojaan paremman elämän saavuttamiseen. Taiteilijan mukaan aika on ihmisen tärkein pääoma.

Tie arvoelämään -näyttelyssä luodaan kuvaa Ahola-Valon kasvatusajattelusta ja maailmankatsomuksesta. Taiteilija vieraili Tarvaspäässä vuonna 1930. Akseli Gallen-Kallelan antama rohkaiseva tuki merkitsi taiteilijalle paljon.

Näyttelyssä mukana olevat Gallen-Kallelan teokset pohtivat myös ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä.

Elpo ry järjestää lauantaina 5. lokakuuta Ihmiselämän design – Miten muovautuu ihmiselo tänään? -keskustelutilaisuuden museossa kello 13–16. Taiteilijan ystävä Risto Suvanto kertoo taiteilijan elämästä. Asiantuntijoina ovat myös Suomen taiteilijaseuran puheenjohtaja Teemu Mäki, Suomen Nikolai ja Helena Roerich -seuran puheenjohtaja Paula Liimatta ja totuudenetsijä, tietoisuuden joogi Jeremy Qvick.

Ihmiselämän muotoilua

Tie arvoelämään – Aleksanteri Ahola-Valo -näyttely jatkuu 19.1.2020 asti Gallen-Kallela museossa, Gallen-Kallelantie 27, Espoo.

Yleisöopastukset suomeksi sunnuntaisin kello 13.

Näyttelyn toteuttamisessa ovat mukana Elpo ry, Valola-säätiö ja Suomen kulttuurirahasto.

Näyttelyn kuraattorina on toiminut taiteen tohtori Jouni Kiiskinen, jonka kuvataidekasvatuksen alaan kuuluva väitöskirja Visuaalinen tie arvoelämään. Aleksanteri Ahola-Valon itsekasvatuksen menetelmä ja etiikka (2011) käsittelee evohomologiaa.

6.11. kello 14 Sellon kirjastossa nähdään taiteilijasta kertova Kaija Juurikkalan elokuva Valo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Espoossa 12 uutta koronatartuntaa – testauspisteissä on nyt ruuhkaa
  2. Kirkkonummella jälleen koronatartunta päiväkodissa – yli 20 henkilöä karanteeniin
  3. Kerassa ja Kilossa käyttöön sähköpotkulautoja – pilottihankkeessa yritetään parantaa lautojen pysäköintiä
  4. 33 000 koululaista palaa torstaina koulunpenkille – Espoossa varaudutaan vuorottelemaan lähiopetusta
  5. Espoon saaristoveneet kulkevat loppukesän enää vain viikonloppuisin
  6. Varo vaaraa metsässä: Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  7. Talomuseo Glimsissä kuullaan puhetta vihapuheesta
  8. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  9. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  10. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  11. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  12. Espoon terveyspalvelujen johtaja myöntää IL:lle: Terveysasemien asiakkaiden takaisinsoittoa odottaneita puheluja nollattu
  13. Korona varjostaa koulun alkua nupurilaisperheessä – "Lähtökohtaisesti lapset menevät, mutta lopullinen päätös tehdään ensi viikolla"
  14. Kirkkonummen ekoälykylään suunnitellaan kuuden hehtaarin aurinkopuistoa – tavoitteena tuottaa energiaa myös myytäväksi
  15. Valitus tuo Espoon kaupungintalon purkuun kuukausien aikalisän – "Tämä on jonkinnäköinen oikeusjärjestelmän sallima talonvaltaus"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kirkkonummella jälleen koronatartunta päiväkodissa – yli 20 henkilöä karanteeniin
  2. Espoossa 12 uutta koronatartuntaa – testauspisteissä on nyt ruuhkaa
  3. Espoon terveyspalvelujen johtaja myöntää IL:lle: Terveysasemien asiakkaiden takaisinsoittoa odottaneita puheluja nollattu
  4. 33 000 koululaista palaa torstaina koulunpenkille – Espoossa varaudutaan vuorottelemaan lähiopetusta
  5. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  6. 83-vuotias kampaajamestari Rauni Lavinkoski on laittanut espoolaisten hiuksia jo 60 vuotta – ”Teen tätä työtä niin kauan kuin käteni toimivat”
  7. Espoon saaristoveneet kulkevat loppukesän enää vain viikonloppuisin
  8. Valitus tuo Espoon kaupungintalon purkuun kuukausien aikalisän – "Tämä on jonkinnäköinen oikeusjärjestelmän sallima talonvaltaus"
  9. Korona varjostaa koulun alkua nupurilaisperheessä – "Lähtökohtaisesti lapset menevät, mutta lopullinen päätös tehdään ensi viikolla"
  10. Kirkkonummen ekoälykylään suunnitellaan kuuden hehtaarin aurinkopuistoa – tavoitteena tuottaa energiaa myös myytäväksi
  11. Kerassa ja Kilossa käyttöön sähköpotkulautoja – pilottihankkeessa yritetään parantaa lautojen pysäköintiä
  12. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  13. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  14. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  15. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.