Suuri enemmistö suomalaisista tyrmää vakiintuneen häkki- ja parsikäytännön – "Koskee miljoonia eläimiä"

Tiina Örn

Selvä enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että eläinten pito ahtaissa häkeissä ja parsissa on väärin.

Suomalaisista 53 prosenttia on erittäin ja 27 prosenttia melko samaa sen väittämän kanssa, että tuotanto- ja turkiseläinten tulisi päästä liikkumaan päivittäin usean neliömetrin alueella.

Taloustutkimuksen syyskuussa tekemään tutkimukseen vastasi noin 1 000 henkilöä eri puolilta Suomea.

SEY Suomen eläinsuojelun toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli korostaa, ettei kyse ole pienestä eläinmäärästä.

– Miljoonia tuotanto- ja turkiseläimiä pidetään ahtaissa häkeissä tai muissa liikkumisen estävissä rakenteissa.

Pulli jatkaa, että suurta osaa munijakanoista ja kaikkia turkiseläimiä pidetään koko niiden elämän ajan ahtaassa, verkkopohjaisessa häkissä.

– Emakkosikoja pidetään noin puolet elämästään kääntymisen ja liikkumisen estävässä häkissä. Lähes puolta Suomen lypsylehmistä pidetään jopa 10 kuukautta vuodesta kytkettyinä parteen, jossa ne voivat valita seisomisen tai makaamisen välillä, Pulli sanoo.

Naisista 92 prosenttia on erittäin tai melko samaa mieltä siitä, että häkki- ja parsikasvatus on väärin. Miehistä 69 prosenttia.

Vain pieni vähemmistö sallisi häkkikasvatuksen ja eläinten pitämisen parsissa. Naisista heitä on 2 prosenttia vastaajista ja miehistä 12 prosenttia.

Nuorimmissa ikäluokissa on keskimääräistä enemmän niitä suomalaisia, jotka haluavat antaa tuotanto- ja turkiseläimille oikeuden liikkua. 35–49-vuotiaat kannattavat eläinten liikkumisoikeutta ikäluokista vähiten, mutta kuitenkin heistäkin valtaosa, 77 prosenttia on liikkumisoikeuden kannalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  2. Espoolaisen Mika Koivusalon Linnanmäki-innostus jatkuu – nyt syntyi lyhytelokuva 70-vuotiaasta huvipuistosta
  3. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  4. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  5. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  6. Torstaina Leppävaarassa vesitöpinää ja vesipelastuksen harjoittelua
  7. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  8. Tarvaspään pihapiirissä pääsee maalaamaan ulkosalla
  9. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  10. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  11. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  12. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  13. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  14. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  15. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  2. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  3. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  4. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  5. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  6. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  7. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  8. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  9. Espoolaisen Mika Koivusalon Linnanmäki-innostus jatkuu – nyt syntyi lyhytelokuva 70-vuotiaasta huvipuistosta
  10. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  11. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  12. Hammashoidon arkipäivystys muuttaa Espoon sairaalaan
  13. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  14. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  15. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.