Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tapiolan uuden uimahallin arkkitehtikilpailu peruttiin, SAFA vastustaa – "Tämä on valtakunnallisesti merkittävä asia"

Kaupungin suunnitelmat käynnistää arkkitehtuurikilpailu Tapiolan uudeksi uimahalliksi ovat kariutuneet Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA) kielteiseen kantaan kilpailun järjestämiseksi.

Suomen arkkitehtiliitto nimeää perinteisesti yleisten arkkitehtuurikilpailuiden tuomaristoon oman edustajansa. Se ei kuitenkaan halunnut olla mukana Tapiolan uimahallin arkkitehtuurikilpailussa.

Uutta uimahallia kaavaillaan vanhan paikalle. SAFA vetosi jo keväällä Tapiolan vanhan uimahallin säilyttämisen puolesta.

– Missään kaupungin elimissä ei ole päätetty, että vanha uimahalli puretaan. Mehän halveksisimme demokratiaa, jos lähtisimme mukaan tähän, perustelee Suomen Arkkitehtiliiton puheenjohtaja Henna Helander

Kaupunki jatkaa nyt uimahallin kunnon, erityisesti hallin perustusten tilan selvittämistä, kertoo Tapiolan projektijohtaja Antti Mäkinen.

Mäkisen mukaan Tapiolan uimahallin yhtälö on poikkeuksellisen haastava, sillä kysymys ei ole pelkästään kustannuksista, vaan siitä onko rakennuksen korjaamiseen olemassa ylipäätään järkevää ratkaisua.

– Kysymyksenasettelu on paljon monimutkaisempi kuin, että korjataanko rakennus vai ei. Sitä ei korjaamalla kuntoon saa. Minulla on henkilökohtaisesti tällainen käsitys.

Mäkisen mukaan kaupungin on tarkoitus päättää jatkotoimenpiteistä vuoden lopulla.

Mäkinen muistuttaa, että kohteita on mahdollista suunnitella ja suunnitteluttaa myös ilman julkista kaikille avointa kilpailua.

– Päämäärä on saada Tapiolaan uimahalli, jossa tapiolalaiset pääsisivät uimaan.

Helanderin mukaan uimahalliasiassa ei ole kyse vain Suomen Arkkitehtiliiton mielipiteestä.

– Miksi rakennuksille annetaan suojelustatuksia, jos niillä ei ole merkitystä, Helander kysyy.

Helander muistuttaa, että Tapiolan keskusaltaan ympäristö on yksi ympäristöministeriön nimeämistä kansallismaisemista ja Museoviraston määrittelemä valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.

– Keskusaltaan ympäristö on itsenäisyyden ajan ehjä kokonaisuus. Olisi käsittämätöntä, jos se mentäisiin nyt tuhoamaan. Tämä on valtakunnallisesti merkittävä asia.

Helanderin mukaan rakennukselle tulisi etsiä muuta käyttöä, jos siitä ei saada remontoitua uimahallia.

– Mutta onko muita käyttövaihtoehtoja edes tutkittu?