US: Antti Rinne saa 2470 e/kk enemmän palkkaa kuin Sipilä – myös muille ministereille palkankorotukset

Antti Rinne Johanna Erjonsalo

Jari Pietiläinen

Antti Rinteen (sd.) hallituksen ministerien palkkiot ovat olleet hallituskauden alusta lähtien korkeammalla tasolla kuin Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ministereiden palkkiot. Asiasta kertoo Uusi Suomi

Pääministeri Antti Rinteen palkkio on 13 390 euroa kuukaudessa eli 2 470 euroa enemmän kuin Juha Sipilällä. Rinteen hallituksen ministerit saavat 10 441 euroa kuussa. Määrä on 1 339 euroa suurempi kuin Sipilän hallituksen riviministereillä.

Palkkioita aiemmin leikannut laki lakkasi Sipilän hallituksen kaaduttua, ja kuluvan vuoden huhtikuun alusta lähtien palkkasummat nousivat, US kirjoittaa.

Sipilän hallituksen ministerit saivat loppukauden ajan 10 147 euroa kuukausipalkkion ja pääministeri 12 173 euron kuukausipalkkion.

Sipilän kuukausipalkkio oli siis suurimman osan hallituskaudesta 2 470 euroa pienempi kuin Rinteen palkkio, Uusi Suomi kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa varmistui yhdeksän uutta tartuntaa – Kaupunki korjasi aiempaa lausuntoaan: Hoivakodissa ei olekaan koronaa
  2. Sijoitusyksiö Espoossa antaa huonomman vuokratuoton kuin Vantaalla – Ratojen varteen keskittyvä kasvu "voi vaikeuttaa syrjempänä raiteista sijaitsevien asuntojen vuokrausta"
  3. Kivenlahden uimarannalla ulosteen aiheuttamaa saastumista – uimista vältettävä toistaiseksi
  4. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  5. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  6. Espoon kaupungintalon purkaminen ei ala loppukesästä – taloa koskeva valituskierre jatkuu
  7. Lapsen varastettu pyörä löytyi netin myyntipalstalta – sopi kaupat Leppävaaraan ja pyysi poliisit paikalle
  8. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  9. Shaker-lehti: Räppäri Setä Koponen vetämään olutbisnestä – "Tavoitteena on, että Olarista puhuttaessa tulisi ensimmäisenä mieleen panimo"
  10. Karmaiseva ääni ravisteli ihmiset hereille viime yönä Pasilassa: "Mistä p**keleestä se on peräisin?" – näin kauan piina vielä jatkuu
  11. Hänninen 5.8.
  12. Kirkkonummi-päivät järjestetään koronasta huolimatta – torialueelle opastetut kulkuväylät
  13. Lattiahalkeamien vuoksi kaksi kuukautta suljettuna ollut länsimetron asema avautuu torstaina
  14. Nettivihaa vastaan voi nyt ottaa vakuutuksen – yläkoululaisille ilmaiseksi
  15. Kuntoportaiden suosio ei laannu – Soukka sai omansa, seuraavatkin jo suunnitteilla, olarilaisille luvassa pettymys

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.