Taustalla Apotti ja väestön ikääntyminen: Erikoissairaanhoidon budjetti ylittyy Espoossa 15 miljoonalla

Sosiaali- ja terveystoimessa määrällisesti eniten kasvavat erikoissairaanhoidon menot. Kuvituskuva. Johanna Erjonsalo

Katja Riihola

Erikoissairaanhoito on nielemässä tänä vuonna noin 15 miljoonaa euroa enemmän veronmaksajien rahoja kuin sille on budjetissa varattu.

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Saara Hyrkkö (vihr.) kertoo, että kustannuksia ovat nostaneet ainakin espoolaisten ikääntyminen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmä Apotin kustannusten nousu Husin päässä.

Lautakunta on pyytänyt yksityiskohtaista selvitystä kustannusten karkaamisen syistä.

– Löytyisikö keinoja, joiden avulla pystyisimme itse esimerkiksi perusterveydenhuollon puolella enemmän vaikuttamaan (erikoissairaanhoidon) kustannuksiin, Hyrkkö perustelee.

Erikoissairaanhoitoon tullaan muun muassa perusterveydenhuollosta lähetteellä.

– Pitäisi pystyä löytämään keinoja ennaltaehkäistä sairauksia ja kiinnittää huomiota ikäihmisten terveyteen ettei lähetteitä tarvittaisi niin paljoa.

Menopomppauksesta johtuen erikoissairaanhoitoon esitetään ensi vuodelle 19 miljoonan euron eli 6,9 prosentin menolisäystä tämän vuoden budjettiin verrattuna.

Muut kuin erikoissairaanhoidon menot kasvavat 12,4 miljoonaa euroa vuoteen 2019 verrattuna eli 2,4 prosenttia.

Koko sosiaali- ja terveystoimen ensi vuoden meno-määräraha nousee 833,8 miljoonaan euroon, ja kaikkiaan toimialan menot nousevat 31,4 miljoonaa euroa eli 3,9 prosenttia.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarviosta keskiviikkona antaman lausunnon mukaan Espoossa tarvitaan nyt panostuksia erityisesti lasten terapiapalveluihin, nuorten mielenterveyspalveluihin, perhesosiaalityöhön sekä ikäihmisten terveyden edistämiseen.

– Tärkeintä on onnistua ennaltaehkäisyssä. Se on myös taloudellisesti järkevää pitkällä aikavälillä, Hyrkkö sanoo.

Lautakunta esittää myös, ettei toimeentulotukiasiakkailta enää perittäisi asiakasmaksuja.

Kaupunginjohtaja antaa esityksensä Espoon ensi vuoden talousarvioksi lokakuun lopussa ja kaupunginhallitus käsittelee sitä marraskuussa. Valtuuston päättää budjetista joulukuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  2. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  3. Lämpö toi ryntäyksen ja roskaa – Bodominjärven murhapaikalla on telttailtu ja poltettu nuotiota, vaikka se on kielletty
  4. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  7. HSL-sovelluksessa voi maksaa lippuja nyt myös Pivolla
  8. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  9. Juttua päivitetty: Vantaan poliisioperaatio ohi, kohdehenkilö otettu kiinni – Liittyi "hengen ja terveyden suojaamiseen"
  10. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  11. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  12. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  13. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  14. Länsirannan puisto kuntoilualueineen kunnostetaan – lisää roskiksia ja penkkejä
  15. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.