Budjetti puitiin kasaan – "Riihi oli tosiaan verrattain selkeä"

Antti Rinteen hallituksen ensimmäinen budjetti on nyt kasassa. Arkisto / Johanna Erjonsalo

Jussi Vehkasalo

Suomen valtion ensi vuotta koskeva talousarvio saatiin kasaan eilisessä budjettiriihessä.

– Talouskasvun kannalta tilanne näyttää, jos ei nyt järisyttävän huonolta, niin tummia pilviä on taivaalla, varsinkin globaalissa taloudessa, pääministeri Antti Rinne sanoi.

Rinteen mukaan budjetissa päätettiin muun muassa toimenpiteistä, jotka liittyvät investointiasteen nostamiseen. Samalla tehtiin päätöksiä, jotka vaikuttavat pienten ja keskisuurten yritysten halukkuuteen palkata väkeä.

Budjetti toteuttaa myös esimerkiksi hallituksen tavoitteita eriarvoisuuden poistamiseksi.

– Riihi oli tosiaan verrattain selkeä. Haasteellinen tilanne budjetin tekemisessä on se, että maailmantalouden tilanne on tällä hetkellä vaikeasti ennustettavissa, totesi valtiovarainministeri Mika Lintilä

Rinteen hallituksen talousarvioesitys vuodelle 2020 rakentaa sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa sekä lisää osaamista ja osallisuutta koko Suomessa.

Perheiden asemaa, perusturvaa ja pienimpiä eläkkeitä parannetaan. Lisäksi hallitus keventää pieni- ja keskituloisten verotusta 200 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Aktiivimallin leikkuri poistetaan.

Hallitus on sitoutunut 75 prosentin työllisyystavoitteeseen normaalin kansainvälisen ja siitä heijastuvan kotimaisen talouskehityksen oloissa. Hallituksen työllisyystoimilla haetaan vähintään 60 000 lisätyöllistä.

– Työnhakijoiden tilanteet ovat hyvin erilaisia ja siksi uudistamme työnhaun palveluita entistä henkilökohtaisemmiksi. Yhden koon ratkaisu ei sovi kaikille, vaan palvelujen pitää vastata yksilöllisiin tarpeisiin, työministeri Timo Harakka korostaa.

Työllisyyspaketilla palveluita uudistetaan entistä yksilöllisemmiksi. Lisäksi vähennetään työ- ja koulutusperäiseen maahanmuuttoon liittyvää byrokratiaa ja nopeutetaan ulkomaisen työvoiman rekrytointia.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta korotetaan hallitusohjelman mukaisesti 60 miljoonalla heti vuodesta 2020 alkaen. Tämän lisäksi yliopisto- ja ammattikorkeakouluindeksi palautetaan vuonna 2020, mikä lisää edelleen korkeakoulujen rahoitusta 67 miljoonalla eurolla.

Luonnonsuojelun määrärahoja lisätään ensi vuonna 100 miljoonalla eurolla, josta osa on pysyviä ja osa kertaluonteisia menoja. Hallitus toimii tavalla, jonka seurauksena Suomi on hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen nopeasti sen jälkeen.

Hallitusohjelmaan perustuvan vuoden 2020 budjettiesityksen loppusumma on 57,6 miljardia euroa.

Poimintoja budjetista:

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  2. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  5. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  6. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  7. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  10. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  11. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  12. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  13. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.