Ison datakeskuksen suunnitelmille varattiin alue – ”Hiihtoladut Oittaalle eivät jää keskuksen alle”

Paavo Rantalainen

Espoon kaupunki varaa Fortumille alueen mittavan datakeskuksen suunnittelua varten Kehä III:n varrelta Hepokorvesta Oittaan vierestä.

Espoon kaupunginhallituksen elinkeino -ja kilpailukykyjaosto päätti aluevarauksesta maanantaiaamuna. Varaus on voimassa vuoden.

Fortum anoi aluevarausta tämän vuoden alkupuolella. Yhtiö suunnittelee keskusta, jonka konesaleihinsijoitetaan jopa tuhansia tietokonepalvelemia eri asiakkaille.

Tunnetuin yksikkö Suomessa on Haminassa toimiva Googlen datakeskus, joka rakennettiin lakkautettuun sellutehtaaseen.

Isot datakeskukset tuottavat väkisin erittäin suuria määriä hukkalämpöä, jota ei aina saada käytettyä hyödyksi.

Espoossa lämpöenergia ei menisi hukkaan. Se voitaisiin johtaa Fortumin kaukolämpöverkkoon, joka kulkee aivan suunnittelualueen lähellä.

Myös suurjännitesähkölinja sivuaa suunnitellun datakeskuksen paikkaa.

Kun Fortum ja kaupunki kertoivat viime talvena suunnitelmista, aiheutti hanke jo kovaa vastusta ja sitä vatsaan kerättiin adressia.

Datakeskuksen pelättiin sulkevan yhteyksiä kuten hiihtolatuja Kehä III:n suunnasta Oittaan ulkoilualueelle.

Elinkeino -ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja Markku Markkula (kok.) kertoo, että aluevaraukseen laitettiin nyt ehtoja, jotta yhteydet Oittaalle säilyvät.

Markkula tähdentää, että datakeskus on merkittävä tekijä Espoon ilmastotavoitteissa ja kivihiilenpolton vähentämisessä Suomenojan voimalaitoksessa.

Datakeskuksen hukkalämmöllä voidaan Markkulan mukaan vähentää kaukolämmön hiilidioksidipäästöjä jopa kolmasosa.

Espoon kaupungin ja Fortumin tavoite on muuttaa Espoon kaukolämmön tuotanto hiilineutraaliksi 2020-luvulla.

Espoo on tutkinut Fortumin kanssa useita eri vaihtoehtoja datakeskuksen sijoituspaikaksi. Hepokorven alue todettiin selkeästi parhaimmaksi.

Alun perin suunnittelua varten haettu alue sijaitsee osin Oittaan ulkoilualueiden päällä, mikä herätti vastustusta.

Tuoreissa varausehdoissa on aluetta tarkennettu ja kohdistettu se tarkemminyleiskaavassa merkitylle työpaikka-alueelle.

Aiheeseen liittyvää

  1. Oittaa lupaavin paikka datakeskukselle vastustuksesta huolimatta – "Kaupungilla ei ole muita sellaisia alueita"
    31.3.2019 6:40
  2. Kehä III:n varrelta löytyi paikka isolle datakeskukselle − tietokoneet jauhaisivat samalla lämpöä ja auttaisivat ilmastotalkoissa
    8.2.2019 13:29

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut