Suomen paras olut valittu – voittoon puolalaistyylinen Groteski

Espoolaisyrittäjä avaa tällä viikolla ravintolan myös Vantaalla. Kuvituskuva Markku Ropo

toimitus

Suomen paras olut 2019 on kuopiolaisen Iso–Kallan Panimon Groteski–olut. Se on piwo grodziskie, Suomessa hieman tuntemattomampi puolalaistyylinen olut, jolle on tyypillistä mieto alkoholipitoisuus. Oluen maussa yhdistyy vehnäoluen raikkaus ja hento savuisuus.

– Groteski oli finaalin ylivoimainen voittaja, kertoo tuomariston puheenjohtaja Mariaana Nelimarkka.

Kilpailun kansainväliset tuomarit pitivät voittajaolutta tyylilajinsa erinomaisena edustajana. Tuomaristo kiitti myös hieman aliarvostetun ja harvinaisen oluttyylin esittelemistä Suomessa.

Iso–Kallan Panimo on vuonna 2013 sukumaatilan yhteyteen perustettu kuopiolainen panimo. Nimi Iso–Kalla tulee savolaisesta suurjärvialueesta, jonka järvistä yksi on Kallavesi.

Suomen paras olut –kilpailu perustettiin vuonna 2011 ja se on kasvanut joka vuosi voimakkaasti. Tänä vuonna mukana oli 300 olutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Espoossa 12 uutta koronatartuntaa – testauspisteissä on nyt ruuhkaa
  2. Kirkkonummella jälleen koronatartunta päiväkodissa – yli 20 henkilöä karanteeniin
  3. Kerassa ja Kilossa käyttöön sähköpotkulautoja – pilottihankkeessa yritetään parantaa lautojen pysäköintiä
  4. 33 000 koululaista palaa torstaina koulunpenkille – Espoossa varaudutaan vuorottelemaan lähiopetusta
  5. Espoon saaristoveneet kulkevat loppukesän enää vain viikonloppuisin
  6. Varo vaaraa metsässä: Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  7. Talomuseo Glimsissä kuullaan puhetta vihapuheesta
  8. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  9. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  10. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  11. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  12. Espoon terveyspalvelujen johtaja myöntää IL:lle: Terveysasemien asiakkaiden takaisinsoittoa odottaneita puheluja nollattu
  13. Korona varjostaa koulun alkua nupurilaisperheessä – "Lähtökohtaisesti lapset menevät, mutta lopullinen päätös tehdään ensi viikolla"
  14. Kirkkonummen ekoälykylään suunnitellaan kuuden hehtaarin aurinkopuistoa – tavoitteena tuottaa energiaa myös myytäväksi
  15. Valitus tuo Espoon kaupungintalon purkuun kuukausien aikalisän – "Tämä on jonkinnäköinen oikeusjärjestelmän sallima talonvaltaus"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoon terveyspalvelujen johtaja myöntää IL:lle: Terveysasemien asiakkaiden takaisinsoittoa odottaneita puheluja nollattu
  2. Kirkkonummella jälleen koronatartunta päiväkodissa – yli 20 henkilöä karanteeniin
  3. Espoossa 12 uutta koronatartuntaa – testauspisteissä on nyt ruuhkaa
  4. 33 000 koululaista palaa torstaina koulunpenkille – Espoossa varaudutaan vuorottelemaan lähiopetusta
  5. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  6. 83-vuotias kampaajamestari Rauni Lavinkoski on laittanut espoolaisten hiuksia jo 60 vuotta – ”Teen tätä työtä niin kauan kuin käteni toimivat”
  7. Valitus tuo Espoon kaupungintalon purkuun kuukausien aikalisän – "Tämä on jonkinnäköinen oikeusjärjestelmän sallima talonvaltaus"
  8. Espoon saaristoveneet kulkevat loppukesän enää vain viikonloppuisin
  9. Korona varjostaa koulun alkua nupurilaisperheessä – "Lähtökohtaisesti lapset menevät, mutta lopullinen päätös tehdään ensi viikolla"
  10. Kirkkonummen ekoälykylään suunnitellaan kuuden hehtaarin aurinkopuistoa – tavoitteena tuottaa energiaa myös myytäväksi
  11. Kerassa ja Kilossa käyttöön sähköpotkulautoja – pilottihankkeessa yritetään parantaa lautojen pysäköintiä
  12. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  13. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  14. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  15. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.