Laittomasta tulentekopaikasta voi rapsahtaa sakot – Metsähallitus "ratsaa" Nuuksion kansallispuistossa syyskuussa

Metsähallituksen partio käy syksyn aikana joitakin kertoja Nuuksion kansallispuistossa valvomassa kansallispuiston sääntöjen noudattamista.

Tarve niin sanotulle tehovalvontaiskulle tulee monilta alueen retkeilijöiltä, jotka ovat antaneet palautetta häiriökäyttäytymisestä.

– Palautteissa kerrotaan, että tulentekopaikoilla on häiriökäyttäytymistä etenkin viikonloppuisin. Monet leiriytymisalueen lähistöllä telttailevat ovat häiriintyneet öiseen aikaan kuuluvasta musiikista ja metelistä, metsähallituksen puistonjohtaja Harri Karjalainen kertoo.

Vaikuttaa siltä, että Nuuksion kansallispuistosta on tullut joillekin paikka nauttia alkoholista. Karjalainen muistuttaa, että sitä saakin nauttia, mutta ikävä käyttäytyminen kansallispuistossa ei kuulu hyviin retkeilytapoihin.

– Tällainen häiriökäytös on selvästi lisääntynyt Nuuksiossa, hän harmittelee.

Kansallispuistossa tehdään muitakin rikkeitä. Karjalaisen mukaan yleistä on laittomien tulipaikkojen tekeminen, roskaaminen ja koirien vapaanapito.

Esimerkiksi laittomasta tulentekopaikasta voi rapsahtaa sakot. Kolmesta neljään partioivan henkilön mukana liikkuu erätarkastaja, joka voi viranomaisena sakottaa. Suuruus on suunnilleen parkkisakon luokkaa.

Myös koirien kiinnipitämisessä on selvästi höllätty.

– Koirat ovat tervetulleita kansallispuistoon, mutta sääntöjen mukaan ne on pidettävä aina kytkettynä ja näin otettava muut käyttäjät ja metsän eläimet huomioon, Karjalainen sanoo.

– Joku saattaa pelätä koiria, ja jos vapaana oleva iso koira lähestyy, ei auta, vaikka olisi kuinka hyvin koulutettu. Vapaana oleva koira elää aika vaistonvaraisesti, jos näkee vaikkapa jäniksen tai hirven.

Vaikka Retkiratsia kuulostaa vakavalta, partion tarkoituksena on olla liikkeellä hymyssä suin kehumassa ja palkitsemassa niitä retkeilijöitä, jotka noudattavat retkeilyetikettiä. Samalla halutaan kertoa retkeilijöille hyvistä retkeilytavoista ja muistuttaa kansallispuiston sääntöjen noudattamisesta.

– Suurin osa retkeilijöistä toimii huomaavaisesti retkietiketin mukaan. Toivon, että jo meidän läsnäolo vähentäisi rikkeitä ja tuo turvallisuudentunnetta. Mutta tähän aikaan ihmisiä on paljon liikkeellä kansallispuistossa, joten rikkeitä voi tulla vastaan, Karjalainen tuumaa.

Retkiratsia haluaa muistuttaa, että kansallispuistossa otetaan muut retkeilijät huomioon, jotta kaikilla olisi mukavaa olla luonnossa.

Muutama vuosi sitten Nuuksiossa on ollut partiolaisten tekemää Kuutamoritarit-yöpartiointia, mutta silloin heillä ei ollut mahdollisuus sakottaa rikkeistä.

Retkeily Nuuksion kansallispuistossa

Nuuksion kansallispuisto on Suomen toiseksi suosituin.

Kansallispuistoon tullaan ympäri Suomea, ulkomailta saakka.

Nuuksion kansallispuistoon tehdään vuosittain noin 350 000 käyntiä.

Kevät ja syksy on Nuuksiossa retkeilyn sesonkiaikaa.

Lisää aiheesta

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut