Espoolainen Tony, 43, on julkaissut tuhansia kuvia kotiseudustaan – "Jos saan kuulla, että joku rakennus aiotaan purkaa, käyn ilman muuta kuvaamassa paikan ennen sen tuhoa"

Kotiseututyötä voi tehdä monella tavalla. Jupperilainen Tony Hagerlund, 43, on löytänyt oman tapansa tutkia kotikaupunkinsa paikkoja, nurkkia ja nähtävyyksiä: hän valokuvaa ne kaikki.

Vuosikymmenen mittaan verkossa julkaistuja kuvia on kertynyt peräti viitisentuhatta.

Monesta muuta harrastajakuvaajasta poiketen Hagerlund ei kätke kuvia arkistoihinsa, vaan lataa ne muidenkin ihailtaviksi kotisivuilleen.

Huolellinen tallennustyö on tuottanut hedelmää. Hagerlundin omat nettisivut ovat vuosien varrella nousseet melkoisen suosion kohteeksi, sillä ne keräävät keskimäärin 50 000 sivukatselua kuukaudessa.

– On mielenkiintoista, että säätila vaikuttaa tuohonkin. Jos on sateista, sivuja voi kurkistaa vain nelisensataa kävijää, mutta aurinkoisella ilmalla niillä käy jopa 7 000 kävijää päivässä, Hagerlund laskee.

– Aivan selvästi sivuilta etsitään vinkkejä Espoon käyntikohteisiin.

Pelkästään viimeisten 50 vuoden aikana Espoosta on hävinnyt kymmenittäin mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja historiallisia arvorakennuksia.

Näistä kohteista Hagerlund on rakentanut kotisivuilleen tietopankin, joka pitää sisällään materiaalia, jota ei juuri mistään muualta löydä.

– Moni kuvittelee, että verkosta löytyy kaikki, mutta eihän se niin ole. Ei siellä mitään tietoa ole, jos ei joku sitä sinne laita, Hagerlund muistuttaa.

Historian häivyttämiä rakennuksia ovat Espoossa esimerkiksi Dalsvikin, Finnon, Gräsan ja Stensvikin kartanot sekä Tuomarilan Elanto ja Karamalmin liikennepuisto.

Maineikas Wikbergin korjaamo Turuntien varrella Viherlaaksossa puolestaan purettiin vasta kaksi vuotta sitten.

– Jos saan kuulla, että joku rakennus aiotaan purkaa, käyn ilman muuta kuvaamassa paikan ennen sen tuhoa.

Espoossa sijaitsee kaikkiaan 38 uimarantaa, joilla kaikilla Hagerlund on käynyt kuvausmatkoillaan.

Myös päiväkodit kiinnostavat häntä kuvakohteina: miehen kamera on tallentanut 230 päiväkodista jo noin puolet.

– Voin kyllä sanoa tuntevani aika tarkasti espoolaiset päiväkodit ja niiden rakentamisajankohdat viiden vuoden tarkkuudella, Hagerlund arvioi.

Hän on toiminut kaupungin varhaiskasvatusjaostossa, joten harrastus tukee myös luottamustoimia.

Useimmiten pienikin poikkeaminen tutulta ja turvalliselta reitiltä voi tuottaa suurta iloa.

Erikoisuuksien löytäminen on kuvausmatkan suola.

– Harva esimerkiksi tietää, että Kauniaisten kaupunki omistaa uimarannan Espoosta. Se sijaitsee Soukanniemen kärjessä olevalla ulkoilualueella.

Toinen monien katseilta pysynyt paikka on Nuuksiossa Brobackantien varrella uinuva Sahaojan myllypato.

– Kun kävin siellä ensimmäisen kerran, minulle tuli samanlainen olo kuin Indiana Jonesilla jonkin temppelin muureilla. Se on todella upea ja salaperäinen paikka, ehdottomasti kokemisen arvoinen, hän hehkuttaa.

– Espoossa ilman muuta kannattaa kiertää katsomaan kulman taa. Tähän haluaisin kannustaa kaikkia espoolaisia, myhäilee Hagerlund ja kurkistaa kohti seuraavaa kuvauskohdetta.

Tunnetko nämä upeat paikat Espoossa?

Kiviholvisiltoja on Espoossa lähemmäs kymmenen. Yksi upeista silloista on Monikonpuron varrella.

Kartanoita ja huviloita riittää Espoossa. Yksi hienoimmista kohteista on Gumbölen kartano.

Näköalapaikkoja on runsaasti. Soukan Kasavuori on todennäköisesti pääkaupunkiseudun hienoin näköalapaikka.

Espoon saaristo on upea kokonaisuus. Torra Lövö on tutustumisen arvoinen.

Päiväkoteja on Espoossa yli kaksisataa. Suurpellon päiväkodin pihamaa kannattaa nähdä.

Uimarantoja on Espoossa 38. Westendin uimaranta on rauhallinen ja tunnelmallinen.

Lue lisää: www.hagerlund.net

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut