Fani äkkäsi Arvi Lindin,79, Itäkeskuksesta – uutislegenda sai imartelevan kommentin ulkonäöstään

Vanhat luokkakuvat kertovat Tuusulan historiaa. Arvi Lindin täti opetti lukuisia lapsia, sillä hän toimi Hyrylässä opettajana 35 vuotta.

Tanja-Elina Niemi

Uutistenlukijana suomalaisille tutuksi tullut Arvi Lind, 79, on ollut jo useamman vuoden eläkkeellä, mutta hänet muistetaan yhä hyvin. Vilahtaahan hän vieläkin välillä televisiossa:

– Ylen lauantain Viikon vanhoissa on näytetty vanhoja uutisia. Itäkeskuksessa kun vaimon kanssa istuskeltiin niin joku tuli vetämään hihasta, että oletko sinä se toimittaja, näytät aika paljon nuoremmalta televisiossa, kertoo Lind.

Itä-Helsingissä Aurinkolahdessa asuvalla Lindillä on sukusiteitä Tuusulaan ja lähestyvät kotiseutupäivät saivat hänet kirjoittamaan tädistään Helmi Lindistä, joka asui ja vaikutti näillä kulmilla monien vuosien ajan.

Tuusulan Rantatiekin on Lindille tuttua. Siellä asuu hänen hyvä ystävänsä Päiviö Pyysalo, jota Lind oli aikoinaan muuttamassa. Lind näyttää vanhaa valokuvaa, jossa seisovat pituusjärjestyksessä Idän jättiläiseksi kutsuttu Lalli Partinen, Arvi Lind ja Päiviö Pyysalo. Taustalla, lähes puskissa kiinni ja selvästikin aika ahtaassa paikassa, on iso vaalea kuorma-auto.

– Ihmettelen kyllä nyt jälkeenpäin miten olen sellaisen auton ottanut ajettavakseni, naurahtaa Lind.

Lind on laittanut ohessa olevaan Helmi-muisteluun tarkoituksella paljon oikeita nimiä, jotta moni vanha ja uudempikin tuusulalainen löytäisi sieltä tuttuja. Tätiään koskevat pöytäkirjamerkinnät hän on saanut Tuusulan koulutoimelta jo vuosia sitten.

– Tunnen kunnioitusta opettajan työtä kohtaan, olenhan ollut opettajan puoliso 52 vuotta, ja ihailen Helmiä, joka oli neiti-ihminen. Sanotaan, että ihmisen tärkein tehtävä on suvun jatkaminen, mutta mielestäni ihmisen tehtävä on myös kulttuuriperinnön siirtäminen seuraaville sukupolville, tämän tehtävän Helmi teki.

Aiheeseen liittyvää

  1. Ex-uutisankkurin kirjoitus naisesta kassajonossa raivostuttaa – ”Varmaankin hän oli viettänyt pitkät tovit ihaillen pakaroitaan”
    7.11.2017 9:26
  2. Elämäntyöstään palkittu Arvi Lind: "Esittelen itseni nykyisin kertomalla, että olen Ylen elävästä arkistosta"
    13.1.2017 21:52

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut