Kännykästä on tullut varusmiehille koulutuksen kannalta tarpeellinen varuste. Laajamittainen oman puhelimen käyttö sisältyy puolustusvoimien koulutusuudistukseen, Ilta-Sanomat kertoo.
– Puolustusvoimien mittavaan koulutusuudistukseen kuuluu mikroelokuvien käyttäminen koulutuksessa, ja niitä katsellaan omilla puhelimilla. Joissakin tapauksissa ne korvaavat perinteisen varusmiesjohtajan esimerkkiin perustuvan koulutusmallin, jossa varusmiehet tekevät suorituksen johtajan perässä, Porin prikaatiin kuuluvan Satakunnan pioneeri- ja viestipataljoonan komentaja everstiluutnantti Jarkko Patrikainen kertoo Ilta-Sanomien jutussa.
Videoiden käyttö on Patrikaisen mukaan luonteva tapa kouluttaa Youtubeen tottuneita nuoria. Varusmiehet ovat parikymppisiä ja kouluttajatkin pari–kolmekymppisiä.
Videon aiheena saattaa olla melkein mikä tahansa aihepiiri. Suljetusta oppimisympäristöstä toistettavat mikroelokuvat kestävät yleensä 3–5 minuuttia ja sellaisen katsottuaan asevelvollinen on valmiimpi harjoittelemaan asiaa maastossa, kerrotaan Ilta-Sanomien jutussa.
Jos varusmiehellä ole omaa älylaitetta, hän saa sellaisen käyttöön armeijalta, jutussa kerrotaan.
Uudentyyppistä koulutusta pilotoidaan Porin prikaatin ohella Maasotakoulussa ja Rannikkoprikaatissa.
– Armeijassa järjestetään toki myös yhä harjoituksia, joihin kännyköillä ei ole asiaa, Patrikainen huomauttaa Ilta-Sanomien jutussa.