Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IL: Helsingissä on vain yksi puisto, jossa ei ole havaittu punkkeja – väitöstutkimuksen mukaan borrelioosi leviää kaupunkialueillakin

Helsingissä on todennäköisesti jäljellä enää yksi puisto, jossa ei ole havaittu punkkeja, Iltalehti kertoo.

Iltalehden haastatteleman tutkijan mukaan ainoa punkkihavainnoilta vapaa puisto Helsingissä on Kaivopuiston ja Tähtitorninmäen alue.

– Se on erityisen hyvin hoidettua puistoa, josta ei löydy pitkäksi venähtänyttä leikkaamatonta ruohoa tai lehtikarikekasoja, Turun yliopiston tutkijatohtori Jani Sormunen kertoo.

Sormunen kartoittaa kesän aikana Helsingin ulkoilualueiden punkkitilannetta. Hän korostaa jutussa, että punkki voi hyvin purra myös kaupunkialueilla oleskellessa.

Aikaisemmin Sormusen väitöstutkimuksessa selvisi, että Turun kaupunkialueilta löydetyt punkit kantoivat erityisen runsaasti Borrelia-bakteeria.

Siksi on tärkeää, että ihmiset muistavat ulkoilun jälkeen tehdä puutiaissyynejä kaupungeissakin.

– Puutiaisen nopea poistaminen iholta on tehokkain tapa ehkäistä borrelioositartuntoja, Sormunen kertoo Iltalehdelle.