Espoo rakennuttaa jalkapallostadionin – jää kaupungin omistukseen
2
Ilmakuva siitä, miltä urheilupuisto voisi näyttää asemakaavamuutoksen jälkeen. Arkkitehtitoimisto HKP Oy ja Sitowise Oy
Katso isompi kuvaTavoitteena on, että jalkapallostadionin pitkät sivut jäävät aikanaan piiloon. Stadionin ja Koivu-Mankkaan tien väliselle alueelle nousisi asuinkerrostaloja ja toisen pitkä sivustan puolelle tulisi liike- ja palvelutiloja. Arkkitehtitoimisto HKP Oy ja Sitowise Oy
Espooseen on lähitulevaisuudessa nousemassa jalkapallostadion. Sitä ei tehdä yksityisellä rahalla, allianssi-mallilla eikä kaupungin johdolla.
Kaupunginhallitus linjasi nyt, että Tapiolan jalkapallostadionin rakennuttaa Espoo ja sen myös omistaa kaupunki. Tavoitteena on päästä hankkeen kanssa eteenpäin mahdollisimman pian.
– Kaupungin puolelta on todettu, että tämä on paras malli edetä jalkapallostadionin kanssa, Tapiolan projektinjohtaja Antti Mäkinen tyytyy toteamaan.
Stadionin lisäksi samaan kokonaisuuteen kuuluvat pysäköintilaitos, palvelu- ja asuinkortteli.
Liikkeelle kokonaisuus lähtee jalkapallostadionilla, jota varten perustetaan kiinteistöyhtiö.
Stadionin rakentamiseen liittyy oleellisena osana sen alle tuleva pysäköintilaitos. Rahat parkkihalliin saadaan kaupungin takaamilla lainoilla. Sen toteuttamisesta vastaa kaupungin omistama pysäköintiyhtiö
– Ensin pitää rakentaa pysäköintilaitos, jotta voidaan aloittaa varsinaisen stadionin rakentaminen. Jotain rakentamista voisi olla käynnissä vuonna 2021, mutta ei ensi vuosikaan mahdoton ole, Mäkinen rohkenee arvella.
Hän ei tässä vaiheessa suostu arvioimaan kuinka paljon stadion tulee maksamaan.
– Nyt meillä on vasta alustava hahmotelma. Kuluvan vuoden loppuun mennessä meillä on toimintamalli, jossa on mukana myös talouslukuja, Mäkinen toteaa.
Jalkapallostadion rahoitetaan myymällä sen kupeeseen nousevien talojen rakennusoikeuksia markkinahintaan.
Kun nykyistä stadionia ei voi enää käyttää rakennustöiden vuoksi, on mietittävä väliaikaisjärjestelyä. Mäkinen uumoilee, että uuden rakentamiseen voi mennä pari vuotta.
Miesten FC Honka pelaa Veikkausliigassa. Sen liigalisenssivaatimuksissa on omat ehtonsa muun muassa katsomon koolle ja kentän valaistukselle.
Mäkinen muistuttaa, että stadionin ympäristöä ei rakenneta kertaheitolla vaan vaiheittain.
– Asunnot ja palvelurakennukset nousevat sitä mukaa kun kysyntää on.
Stadionille, jota on voitava käyttää monenlaisiin tapahtumiin, suunnitellaan paikat 6 000 katsojalle. Se on sijoitettu nykyistä stadionia pohjoisemmaksi.
Stadionin alle tulevassa yleisessä pysäköintilaitoksessa on 500 autopaikkaa ja myöhemmin nousevissa asuinrakennuksissa on 160 parkkipaikkaa.
Alustavassa luonnossuunnitelmassa jalkapallostadionin Koivu-Mankkaan tien puolelle on sijoitettu asuinkerrostaloja. Jalkapallokentän toisen pitkän sivun puolelle olisi tulossa liike- ja palvelurakentamista.