Espoon keskuksessa alkavat vuosien purku- ja rakennustyömaat: katso poikkeusjärjestelyt kartasta

Työmaat rajataan aidoilla Espoon keskuksessa. Espoon kaupunki

Klaus Nurmi

Virastokeskuksen uusiminen Espoon keskuksessa tietää vuosia jatkuvia purku- ja rakentamistyömaita.

Pihatalona tunnetun rakennuksen purkaminen on aloitettu. Rakennus sijaitsee Virastotalo 2:n takana ja siinä on toiminut muun muassa Galleria Espoonsilta.

Purkutyömaan myötä virastokeskuksen kävelysillat poistuvat käytöstä ja kaikki liikkuminen tapahtuu katutasossa.

Asemasilta säilyy paikallaan tämän vuoden, mutta esteetön yhteys virastoalueelle käy vain aseman hissillä alas Kirkkojärventielle. Asemalta pääsee myös portaita Kirkkojärventielle.

Purkutyö viimeistelyineen jatkuu syksyyn asti. Eniten häiriötä aiheuttavat työt pyritään tekemään ennen koulujen alkua.

Pihatalon purulla valmistellaan virastoalueen uudistamista, sanoo Espoon keskuksen projektinjohtaja Mikko Kivinen.

– Seuraavaksi puretaan Virastotalo 2, jonka paikalle radan varrelle nousee Espoolaistentalo, Kivinen selvittää.

Virastotalo 2 on siirtymässä kaupungin omistukseen. Talo on jo pääosin tyhjennetty ja sen kivijalassa oleva K-kauppa ja muut liikkeet lopettavat vuoden loppuun mennessä.

Kivisen mukaan Espoolaistentaloon tulee aikanaan todennäköisesti myös ruokakauppa.

– Tavoitteena on käynnistää arkkitehtikilpailu Espoolaistentalosta vielä tämän vuoden puolella.

Myös Virastotalo 3 poistuu keskuksesta. Espoo haluaa muuttaa virastokeskuksen asumiselle, toimitiloille ja palveluille.

– Purkamista ja rakentamista riittää ainakin seuraavaksi viideksi vuodeksi, Kivinen toteaa.

Virastokeskuksen vieressä sijaitsevan vanhan kaupungintalon purkuhanke on viivästynyt vuosia valitusten takia. Projektinjohtaja Kivinen ei usko, että virastotalojen poisto alueelta herättää yhtä suuria intohimoja kuin kaupungintalo.

– Kortteli halutaan uudistaa niin, että se olisi nykyistä elävämpi myös iltaisin.

Espoolaistentaloon tulee tiloja kulttuurille ja liikkeille ja sen takana on asuntoja. Myös kaupungin palveluja palaa takaisin, nehän ovat sijoitettuna moniin eri paikkoihin, Kivinen sanoo.

Entisen kaupungintalon eteen rakennettavan Vaakunatorin pohjatyöt on tehty ja torin odotetaan valmistuvan ensi vuonna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Suurpellon ampumisen uhri sairaalaan - Silminnäkijä IS:lle: "Näin miehen, joka ensin seisoi mutta lyyhistyi sitten maahan"
  2. Espoon kaupungintalon purkaminen voi alkaa jo loppukesästä, jos valituskierre päättyy
  3. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  4. Espoolaisen Mika Koivusalon Linnanmäki-innostus jatkuu – nyt syntyi lyhytelokuva 70-vuotiaasta huvipuistosta
  5. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  6. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä HU:ssa: "Hallituksen sote-malli on kestämätön – iskee erityisesti sivistystoimeen"
  7. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  8. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  9. Hänninen 8.7.
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Pääkirjoitus: Virtuaalista viihdettä
  12. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  13. Touhulan Espoossa lopettaville päiväkodeille löytyi jatkaja - paikkaa haettava uudestaan
  14. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  15. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  2. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  3. Suurpellon ampumisen uhri sairaalaan - Silminnäkijä IS:lle: "Näin miehen, joka ensin seisoi mutta lyyhistyi sitten maahan"
  4. Espoon kaupungintalon purkaminen voi alkaa jo loppukesästä, jos valituskierre päättyy
  5. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  6. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  7. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  8. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  9. Touhulan Espoossa lopettaville päiväkodeille löytyi jatkaja - paikkaa haettava uudestaan
  10. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  11. Espoolaisen Mika Koivusalon Linnanmäki-innostus jatkuu – nyt syntyi lyhytelokuva 70-vuotiaasta huvipuistosta
  12. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  13. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  14. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  15. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.