Haluatko pienet häät nopeasti? Espoon tuomiokirkon vihkiajat on lähes varattu, mutta yhtä viikonloppua hääparit vierastavat

– Moni pariskunta valmistelee kovin kalliita hääjuhlia ja ottaa lainaa. Eikö pienemmille ja vähemmän prameille juhlille voisi olla tilausta? pohtii Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Antti Kujanpää. Sirkku Aalto

Sirkku Aalto

Kesä on suosittua aikaa kirkkohäille, mutta juhannushäät innostavat harvempia pareja.

Ilmiö näkyy myös Espoon tuomiokirkossa, joka on Espoon seurakuntien suosituin vihkikirkko.

Yli 500-vuotiaassa Espoon tuomiokirkossa vihitään vuosittain noin 100–110 pariskuntaa, arvioi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Antti Kujanpää

Monet haluavat juhlia kirkkohäitä lauantaisin. Tuomiokirkossa on kesäaikaan joka lauantai viisi vihkiaikaa kello 13–17.

– Tämän kesän lauantait ovat varsin täynnä aina syyskuun puoliväliin saakka, Kujanpää sanoo.

Myös Espoon tuomiokirkon ensi vuoden kesän lauantaiden vihkiajoista noin 60–70 prosenttia on Kujanpään mukaan jo varattu.

Poikkeuksen Espoon tuomiokirkon kesän varaustilanteeseen tekevät juhannusaatto ja juhannuspäivä. Vapaita vihkiaikoja olisi vielä sekä tulevalle juhannusaatolle että -päivälle.

– Juhannuspäivänä vihitään näillä näkymin kaksi paria. Juhannus on toki jo aika lähellä, mutta pienet hääthän voi aina pitää, Kujanpää sanoo.

Juhannushäiden suosio alkoi Kujanpään mukaan laskea pääkaupunkiseudulla jo 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa.

Juhannuksen lisäksi Espoon tuomiokirkossa voi kesällä päästä viettämään kirkkohäitä nopealla aikataululla toisestakin syystä.

– Kun vihkiaika varataan yli vuosi etukäteen, niin joskus sukset voivat siinä ajassa mennä ristiin niin pahasti, että häät perutaan, Kujanpää sanoo.

Espoon tuomiokirkossa häitä perutaan vuosittain muutamia.

Espoon seurakunnilla on kaikkiaan viisi kirkkoa. Niistä Leppävaaran kirkko on parhaillaan remontissa, eikä siellä vihitä tänä kesänä pariskuntia.

Leppävaaran seurakunnan kirkkoherra Kalervo Salo muistuttaa, että kirkkojen lisäksi häitä voi viettää kappeleissa. Niitä on yli 20 eri puolilla Espoota, muun muassa Perkkaalla, Suvelassa ja Kauklahdessa.

Lisäksi Espoonlahden kirkossa pidetään 30. elokuuta Hääyö-tapahtuma, jossa vihkiaikoja on puolen tunnin välein kello 21–00.

Viime vuoden lopussa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului hieman alle 59 prosenttia espoolaisista. Suomen- ja ruotsinkielisestä väestöstä seurakuntien jäseniä on noin 70 prosenttia.

Viime vuonna Espoon seurakuntalaiset avioituivat kirkollisin menoin 468 kertaa.

Espoon seurakunnissa oli vuodenvaihteessa 166 494 jäsentä. Niiden jäsenmäärä laski viime vuonna 1 532 henkilöllä.

Antti Kujanpää arvioi, ettei seurakuntien pudonnut jäsenmäärä juuri vaikuta kirkkohäiden suosioon.

– Kirkkohäiden suosio on alkanut vähentyä jo ennen kuin kirkosta eroaminen voimistui. Ei-kirkkohäitä pidetään enemmän kuin ennen, vaikka niihin olisi edellytykset, hän sanoo.

Espoon tuomiokirkossa kirkkohäiden määrä on Kujanpään mukaan pysynyt korkeana, mutta muissa kirkoissa vihkimisiä on aiempaa vähemmän.

Kirkossa vai ei?

Siviilivihkiminen on viime vuosina ollut Suomessa kirkollista vihkimistä suositumpi tapa solmia avioliitto.

Esimerkiksi vuonna 2017 siviilivihkimisellä solmittiin 12 797 avioliittoa. Kirkollisia vihkimisiä oli 10 907.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  2. Espoolaisen Mika Koivusalon Linnanmäki-innostus jatkuu – nyt syntyi lyhytelokuva 70-vuotiaasta huvipuistosta
  3. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  4. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  5. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  6. Torstaina Leppävaarassa vesitöpinää ja vesipelastuksen harjoittelua
  7. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  8. Tarvaspään pihapiirissä pääsee maalaamaan ulkosalla
  9. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  10. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  11. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  12. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  13. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  14. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  15. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  2. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  3. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  4. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  5. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  6. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  7. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  8. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  9. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  10. Espoolaisen Mika Koivusalon Linnanmäki-innostus jatkuu – nyt syntyi lyhytelokuva 70-vuotiaasta huvipuistosta
  11. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  12. Hammashoidon arkipäivystys muuttaa Espoon sairaalaan
  13. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  14. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  15. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.