Aivotulehdus tuli Espoon saaristoon – punkkien levittämää tautia todettu kolmella saarella

Iso Vasikkasaari on yksi Espoon kolmesta saaresta, jolla on todettu punkkien levittämää aivotulehdusta. Satunnaisen kävijän riski saada tartunta on kuitenkin hyvin pieni. Else Kyhälä

Minna Airamaa

Espoo ja etenkin sen saaristo nousivat tänä keväänä ensimmäistä kertaa alueeksi, jolla luonnossa paljon liikkuville suositellaan rokotetta puutiaisaivotulehdusta eli TBE:tä vastaan.

Suositus perustuu THL:n tekemään riskiarviointiin. Se koskee luonnossa erityisen paljon, yli neljän viikon ajan liikkuvaa henkilöä ja etenkin Espoon saariston aluetta ja siellä Isoa Lehtisaarta, Isoa Vasikkasaarta ja Lilla Herrötä.

– Espoon saaristosta löytyi viime vuonna kolme TBE-tapausta, jotka on todennäköisesti saatu näiltä kolmelta saarelta. Suositus koskee henkilöitä, jotka liikkuvat saarilla ja luonnossa paljon. Satunnaisen vierailijan ei tarvitse olla huolissaan. Suositus ei myöskään tarkoita sitä, että kaikkien espoolaisten tulisi ottaa rokote, selvittää THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane.

TBE-tapauksia on Espoossa todettu aiemminkin. Ne ovat Sanen mukaan olleet yksittäisiä tapauksia, muun muassa Tontunmäessä, Espoonkartanossa ja Matinkylässä. Saarilta tautia ei ole aiemmin raportoitu.

– Väestömäärään suhteutettuna tapauksia on kuitenkin ollut vähän. Sama tilanne on Kirkkonummella, jossa on ollut tapauksia, mutta selkeää keskittymää ei ole vielä tunnistettu, Sane muistuttaa.

TBE-virusta kantavat punkit voivat olla hyvin paikallinen ilmiö: yhdellä saarella virusta voi olla, viereisellä saarella sitä ei tavata lainkaan. THL pyrkii selvittämään juuri näitä keskittymiä, jotta riskiarviointia voidaan kohdentaa tarkemmin.

– Pääkaupunkiseutu on meillä nyt tarkkailussa, jotta pystyisimme selvittämään mahdollisimman tarkasti alueet, jolla TBE:tä esiintyy.

THL saa tiedon kaikista Suomen TBE-tapauksista. Todennäköinen tartuntapaikka pyritään selvittämään haastattelulla tai sairauskertomuksesta.

– Taudin itämisaika on keskimäärin noin viikon, mutta voi vaihdella joistain päivistä neljään viikkoon. Jos henkilö on tänä aikana liikkunut paljon eri puolilla, tartuntapaikka voi jäädä epäselväksi.

THL suosittaa rokotetta, jos puutiaisaivokuumeen ilmaantuvuus on vähintään yksi tapaus 100 000 asukasta kohden ja alueella on esiintynyt tapauksia kahtena peräkkäisenä vuonna tai vähintään kaksi tapausta yhtenä vuonna. Ilmaantuvuus lasketaan viiden vuoden keskiarvosta. Espoossa se oli viimeisimmässä laskennassa 1,1 tautitapausta 100 000 asukasta kohden. Keskiarvo laskettiin vuosista 2014–2018.

Seuraavan kerran THL arvioi riskiä ensi vuoden alussa. Silloin mukaan saadaan ne tartunnat, jotka ovat tulleet kesän aikana, ja vastaavasti vanhimmat tapaukset putoavat poist.

– Espoo on keikkunut hyvin lähellä tätä rajaa aiemminkin ja nyt se nousi sen yli. Jatkoa on vielä vaikea arvioida. TBE voi jäädä hyvin paikalliseksi tai se voi levitä tai kadota kokonaan. Esimerkiksi Kotkassa tapauksia on esiintynyt noin kahdeksan vuoden ajan rajatuilla alueilla saaristossa, josta se ei ole levinnyt mantereen puolelle, Sane toteaa.

Riskiarvioinnin tarkoituksena on tunnistaa ne alueet, joilla puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus on niin suuri, että alue otetaan kansalliseen rokoteohjelmaan. Alueella pidempiaikaisesti oleskelevat saavat rokotteen tällöin ilmaiseksi.

– Jos ilmaantuvuus alueella alkaa olla vähintään 15 tautitapausta 100 000 asukasta kohden, rokotetta on kannattavaa pohtia. Tautitapauksia tulisi myös olla useita peräkkäin, selvittää asiaa ylilääkäri Tuija Leino THL:stä.

Jotta Espoo sisällytettäisiin kansalliseen rokotusohjemaan, tautitapauksia pitäisi siis olla huomattavasti enemmän. Todennäköisempää olisi Leinon mukaan se, että tautitapausten määrä jollain tietyllä alueella Espoossa nousisi ja tämä alue otettaisiin rokotusohjelmaan.

– Näin kävi esimerkiksi Lohjalla, jossa pienellä alueella oli ensin yksittäisiä TBE-tapauksia ja sitten niiden määrä nousi. Tällöin on järkevää ottaa rokotusohjelmaan rajattu alue, eikä koko kuntaa, Leino toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Espooseen roimasti enemmän valkohäntäpeurojen kaatolupia – "Läntiselle Uudellemaalle on aikoinaan istutettu peuroja ja kasvatettu kantaa tietoisesti"
  2. Leppävaaraan on tulossa puutarhakylä – lähes 70 mökkiä, yhteistiloja ja viljelypalstoja
  3. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  4. Miksi kestävän kehityksen nimiin vannova Espoo kaavoittaa lisää pientaloalueita? – näin vastaavat päättäjät
  5. Keski-Espoon uimahallin kävijärajoitus poistui – Leppävaarassa yhä voimassa maauimalassakin
  6. Yle: Vanha kivilinna myynnissä Siuntiossa – hintapyyntö lähes viisi miljoonaa euroa
  7. Mielipide: Pidetään huolta hygieniasta
  8. Ämmässuolla käännetään kompostia – pahat hajut mahdollisia
  9. Mielipide: Mitä kaupunkipyörien keräily ja korjaaminen meille maksaa?
  10. Mielipide: Sähkön siirtohinnoilla rahastaminen pitää lopettaa
  11. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  12. Mielipide: Laki velvoittaa pankit päivittämään asiakastiedot
  13. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  14. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  15. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.