Kesämökkiläisistä valtaosalla on oma piha kotona – kerrostalossa asuvilla kaksi kertaa pidempi mökkimatka

Suomessa on yli puoli miljoonaa kesämökkiä. Arkisto / Sauvo Jylhä

Crista Lassfolk-Feodoroff

Yli puolet kesämökin omistavista suomalaisista asuu omakoti- tai pientalossa. Kerrostalossa asuu 28 prosenttia mökinomistajista.

Vähiten kesämökkejä omistavat rivitalojen asukkaat, joista 11 prosentilla on oma mökki.

Keskimääräinen mökkimatka on alle neljäkymmentä kilometriä.

Puolella mökinomistajista matka on siis tätä pidempi ja puolella lyhyempi.

Mökkimatkan pituudessa on eroa siinä, millaisessa kodissa asutaan. Erillisissä pientaloissa asuvilla mökinomistajilla mökkimatkan mediaani on 29 kilometriä. Kerrostaloissa asuvilla vastaava luku on puolestaan noin 60 kilometriä eli yli kaksi kertaapidempi.

Rivitaloasukkaat matkaavat mökilleen keskimäärin viisikymmentä kilometriä suuntaansa.

Tilastokeskuksen tuoreimmat laskelmat ovat peräisin viime vuoden tilastoista.

Vuonna 2018 suomalaisten yksityishenkilöiden omistamia mökkejä tilastoitiin yhteensä 432 300. Yritysten, yhteisöjen, ulkomaalaisten ja kuolinpesien omistamia mökkejä oli 77 500. Yhteensä kesämökkejä oli 509 800 eli puoli prosenttia enemmän kuin vuonna 2017.

Suosituin mökkikunta on Kuopio, jossa on 10 800 kesämökkiä. Mikkelissä mökkejä oli lähes yhtä paljon eli 10 500. Tilastokolmoseksi sijoittui Parainen, jossa mökkejä oli 8 800. Muita yli 8 000 mökin kuntia olivat viime vuonna Lohja, Savonlinna ja Hämeenlinna.

Edit 23.5. klo 15.12: Korjattu jutun otsikkoa ja teksissä kohta "puolet pidempi". Oikea termi on kaksi kertaa pidempi.

Kesämökkien määrä vuonna 2018

Kuopiossa 10 805

Mikkelissä 10 536

Paraisilla 8 820

Lohjalla 8 516

Savonlinnassa 8 455

Hämeenlinnassa 8 368

Kouvola 7 785

Salossa 7 071

Kuusamossa 6 902

Raaseporissa 6 636

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut