Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Bruce Oreckin kaihdin- ja verhokauppa ei mennyt kuin Strömsössä – saa yli 13000 euron korvaukset

Entinen Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck saa yli 13 000 euron korvaukset korkoineen epäonnisesta kaihdin- ja verhokaupasta, jonka hän teki vuonna 2014.

Kauppa koski useita moottorikäyttöisiä ja kauko-ohjattavia kaihtimia ja verhoja sekä niiden asennusta, joista yhteensä Oreck maksoi lopulta yli 19 000 euroa.

Lisäksi kaihdin- ja verhokaupan myyjäosapuoli joutuu maksamaan Oreckin yli 37 000 euron oikeudenkäyntikulut. Yritys myös tuomittiin maksamaan yli 4 000 euroa vahingonkorvauksia.

Helsingin hovioikeus ei myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa, vaan Helsingin käräjäoikeuden syyskuussa 2018 tekemä päätös jää voimaan.

Asian ytimessä on se, että Oreck ei ollut tyytyväinen yritykseltä kotiinsa ostamiensa kaihdinten ja verhojen sekä niiden asentamisen laatuun. Hänen mukaansa kaikissa kaihtimissa ja verhoissa esiintyi niitä käytettäessä nykimistä ja naksumista sekä ääniä, mitkä tuotteisiin eivät kuuluneet.

Oreckin mielestä hänelle ei oltu asennettu niitä tehdasvalmisteisia moottoroituja kaihtimia ja verhoja, joita hän osti, vaan tavallisia verhoja, joihin oli asennusvaiheessa liitetty moottorit.

Kaihtimissa ja verhoissa oli Oreckin mukaan monenlaisia vikoja, yksi kaihtimista esimerkiksi putosi, yksi oli liian lyhyt ja vinoon asennettu ja yksi liian pitkä kaihdin. Yhdessä oli reikä.

Vastapuolen mukaan Oreckin väite siitä, että käsikäyttöisiä kaihtimia ja verhoja olisi muutettu moottorilla toimiviksi oli täysin perusteeton. Yrityksen mukaan ainoa varsinainen vika tuotteissa oli yhden verhon moottorista kuulunut ääni.

Yrityksen mukaan asennus oli tehty niin hyvin kuin mahdollista oli 1800-luvun talossa, jossa katto ei ole tasainen eivätkä ikkunanpielet suorat.

Käräjäoikeuden päätöksessä todetaan, että kaihtimet ja verhot myyneen yrityksen suorituksessa on ollut virhe, jota ei ole oikaistu kohtuullisessa ajassa. Virhe ei ole ollut vähäinen. Päätöksen mukaan muuta seuraamusta kuin sopimuksen purkua sopimuksen vastaisten ja viallisten tuotteiden osalta ei voida pitää kantajan eli Oreckin kannalta kohtuullisena.