Hääbudjeteissa paukkuu jo 15000 euron raja – näin Emilia ja Erno puristivat 120 vieraan juhlamenot alle puoleen keskimääräisestä

HÄÄT Viime syksynä häitään viettäneet Emilia ja Erno Pulkki onnistuivat järjestämään 120 hengen häät 6 500 euron budjetilla. Miten se on mahdollista?

Hääpäivästä halutaan tehdä täydellinen. Tarja Särkkä

toimitus

Hääpäivä on yksi elämän tärkeimmistä päivistä. Siihen ollaan valmiita sijoittamaan aikaa ja rahaa.

Vuonna 2014 häämessuilla tehdyssä haastattelututkimuksessa selvisi, että suomalaisissa häissä on keskimäärin satakunta vierasta ja budjetti on noin 10 000 euroa. Nykyään keskimääräinen summa on Suomen hääsuunnittelijat ry:n mukaan noussut 15 000 euroon.

Enää hääparin vanhemmat eivät maksa viuluja, sillä harva nuorikko astuu avioon suoraan lapsuudenkodistaan. Jos mielii järjestää kunnon juhlat, on siis kaivettava itse kuvetta.

Usein se tarkoittaa visiittiä pankkiin.

Yhä useampi ottaa lainaa häitä varten

Mitään tilastoja siitä, kuinka yleistä lainan hakeminen on tai miten paljon lainaa häitä varten otetaan, ei ole, kertoo Marko Mettenranta Nordean viestinnästä. Häälainat ovat kulutusluottoja, joten käyttötarkoitusta ei tilastoida.

– Ylipäänsä kulutusluottojen kysyntä on ollut jo jonkin aikaa kasvussa, joten ehkä voimme arvella, että myös häitä varten rahoitusta hakevien lukumäärä on kasvussa, Mettenranta kertoo sähköpostitse.

Lainan käyttötarkoitus ei Mettenrannan mukaan vaikuta sen myöntämiseen.

– Teemme myös häihin liittyvien hakemusten yhteydessä asiakkaista aina yksilöllisen luottoarvion. Luottopäätös perustuu kokonaisarvioon asiakkaan tilanteesta ja maksukyvystä, hän sanoo.

Konttorinjohtaja Ina Lassas Länsi-Kymen Osuuspankista Elimäeltä vahvistaa, että osa pareista ottaa lainaa nimenomaan häitä varten.

– Osa haluaa panostaa häihin hieman enemmän, ja silloin kulutusluotto voi olla hyvä vaihtoehto.

Lassas lisää, että luotto voi olla vakuudellinen tai vakuudeton. Summa on hänen mukaansa yleensä 2?000-10?000 euroa ja laina-aika korkeintaan viisi vuotta.

Lyhennä vieraslistaa ja säästä sievoinen summa

Suomen hääsuunnittelijat ry:n puheenjohtaja Petra Kiiskinen vierastaa ajatusta lainarahalla järjestetyistä häistä.

Hän ymmärtää kyllä, miksi monella on paineita tehdä niin. Varsinkin morsiamet seuraavat tarkasti sosiaalisesta mediasta, millaiset ovat täydelliset häät, ja lähtevät tavoittelemaan niitä. Se maksaa.

Häistä jäävät ihanien muistojen lisäksi jäljelle kuitenkin myös velat.

– Morsiusparille voi tulla häiden jälkeen eräänlainen hääkrapula. Kupla puhkeaa, ja pari miettii, että mitäs nyt. Se voi olla kova paikka, Kiiskinen sanoo.

Kiiskisen lääke vaivaan on tämä: siirtäkää juhlia vuodella tai kahdella ja säästäkää rahat etukäteen.

– Helpoin keino on vähentää vieraiden määrää. Suomessa ruoka ja juoma on niin kallista, että ne nielevät usein puolet budjetista. Kun vieraita on vähemmän, kustannukset pienenevät, hän sanoo.

Kiiskisen mielestä häihin ei ole tarpeen kutsua koko sukua. Etenkin pääkaupunkiseudulla häät ovat yhä intiimimpi tilaisuus. Vieraita on esimerkiksi vain 40. Tavallisinta on, että heitä on 60-70 mutta hyvin harvoin sata.

– Maakunnissa tilanne voi toki olla vähän eri, hän sanoo.

Kiiskinen tietää, että Suomessakin järjestetään sadantuhannen euron häitä. Niitä ei yleensä kuitenkaan juhlita lainarahalla.

– Silloin budjettia ei yleensä tarvitse muutenkaan miettiä, hän sanoo.

Suunnitteluapua löytyy yleensä lähipiiristä

Kukkalinjan yrittäjä ja hääsuunnittelija Anni Toikka sanoo, että hääsuunnittelijan käyttäminen on toistaiseksi melko harvinaista.Yleensä apua tarvitaan vain johonkin osa-alueeseen, esimerkiksi hääpaikan vuokraamiseen ja koristeluun sekä pitopalvelun järjestämiseen.

– Suunnitteluapuna käytetään herkästi kavereita ja sukulaisia, hän sanoo.

Hääsuunnittelija saa harvoin täysin vapaat kädet morsiusparilta. Toikalle on käynyt niin vain kerran. Hän muistelee, että kyseisten häiden budjetti oli noin 20?000 euroa.

– Me varasimme juhlapaikan, järjestimme ruuat, juomat ja ohjelmaa sekä huolehdimme siitä, että myös morsiamen kaaso, äiti ja mummo pääsivät kampaajalle ja meikattavaksi ennen juhlaa.

Hääsuunnittelijan palkkio kokonaisbudjetista on noin 10-15 prosenttia. Jos suunnittelijalta toivotaan apua esimerkiksi vain juhlapaikan koristeluun, palkkio pyörii satasissa.

Isot häät, pieni budjetti

Emilia Pulkki ja Erno Pulkki menivät naimisiin viime vuoden syyskuussa. Juhlat vietettiin haminalaisessa seurantalossa. Häiden budjetti oli noin 6?500 euroa eli noin puolet siitä, mitä suomalaispariskunnilla keskimäärin.

– Toki loppuvaiheessa kaikkia kustannuksia ei enää laskettu, joten ihan tarkka summa ei ole tiedossa, Emilia Pulkki kertoo.

Rahat saatiin kasaan noin vuodessa säästämällä. Myös molempien vanhemmat auttoivat jonkin verran.

Pariskunta halusi kaikki heille tärkeät ihmiset mukaan, joten vieraita oli noin 120.

– Suurin kuluerä oli pitopalvelu ja tarjottavat ruoat ja juomat. Käytännössä häiden budjetista noin puolet meni tarjoiluihin, nuori vaimo kertoo.

Näin kävi siitä huolimatta, että hääpari osti pitopalvelusta vain ruuat. Morsian leipoi itse kaikki hääkakut yhdessä kälynsä kanssa, ja anoppi ja oma äiti tekivät muut leivonnaiset.

Pitopalvelu maksoi, mutta sijoitus kannatti

Myös bändi oli tärkeä osa Pulkkien häitä. Se huolehti musiikista aamuyön tunneille asti.

Pulkit eivät juuri vertailleet hintoja häitä suunnitellessaan.

– Halusimme häihimme pitopalvelun josta tiesimme, että heidän kanssaan homma toimii ja ruoka on hyvää.

Hääpukuun ei mennyt rahaa, sillä sen morsian sai lahjaksi lapsuudenystävältään.

– Ystäväni meni naimisiin muutama vuosi sitten, ja hän antoi oman hääpukunsa minulle. Hääpuku maksoi käytännössä puvun muokkausten verran. Lisäksi ystäväni meikkasi minut hääpäivänä, Emilia Pulkki kertoo.

Juhlapaikan vuokra oli edullinen, 250 euroa.

– Sekin vähensi kustannuksia, että sinne sai tuoda omat alkoholijuomat sekä oman pitopalvelun.

Juhlapaikan koristeluunkaan ei huvennut rahaa, sillä pariskunta suosi luonnonmateriaaleja ja hyödynsi vanhaa. Maljakkoina toimivat muun muassa lasipurkit, jotka oli koristeltu morsiamen mummin vanhoilla pitseillä. Kukkasiksi valikoituivat mustikanvarvut.

Ohjelmana ollut drag show oli häälahja. Noin 200 euroa maksanut häämatka maksettiin marketostoksista saaduilla bonuksilla.

Pauliina Nurminen on menossa Aki Liekkisen kanssa naimisiin heinäkuussa 2019. Pariskunnan hääbudjetti on 7?000-8?000 euroa, ja vieraita on näillä näkymin tulossa vajaat sata. Summa on säästetty etukäteen.

Tärkein yksittäinen hankinta on sormus, johon hääpari on valmis sijoittamaan noin 500 euroa.

– Myös puvut, juhlapaikka ja pitopalvelu ovat tärkeitä. Niiden pitää miellyttää itseä, hinta ei ole niin tärkeä, Pauliina sanoo.

Tarjouksia pyydettiin vain pitopalvelusta ja juhlapaikasta.

- Hintoja puvuista ja sormuksista pystyi vertailemaan netissä, Nurminen sanoo.

Naimisiin meneminen ei maksa mitään.

Avioliiton esteiden tutkinta, kirkollinen seremonia ja siviilivihkiminen ovat kaikki ilmaisia toimituksia, kuten naimisiin.info-sivustollakin muistutetaan. Sormusta ei välttämättä tarvita ollenkaan, mutta jos se on tärkeä, kultaisenkin saa muutamalla kympillä.

Menin itse naimisiin (nykyisen ex-mieheni kanssa) vuonna 1993. Häiden budjetti oli 10?000 markkaa. Nykyhääparien keskimääräinen budjetti on kutakuinkin sama, tosin euroissa. Rahan arvo on muuttunut ja kustannukset muutenkin nousseet neljännesvuosisadassa.

Onneksi moni morsiuspari on hoksannut hyödyntää Facebookin hääkirpputorit. Niistä voi löytyä pukuja, koristeita ja muita tarvikkeita huokeaan hintaan. Moni ottaa silti nykyään häitä varten myös useita tuhansia euroja lainaa.

Kannatan lämpimästi rakkauden juhlimista mutta myös hiljentymistä naimisiinmenon tarkoituksen ja merkityksen äärelle. Karuimmassa tapauksessa osa pariskunnista jatkanee lainan takaisinmaksua vielä pitkään sen jälkeen, kun kattilat ovat menneet jakoon.

On lupa haaveilla täydellisestä hääpäivästä. Mutta vielä tärkeämpää on pyrkiä tekemään sitä seuraavista arkipäivistä mahdollisimman hyviä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  2. Espoolaisen Mika Koivusalon Linnanmäki-innostus jatkuu – nyt syntyi lyhytelokuva 70-vuotiaasta huvipuistosta
  3. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  4. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  5. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  6. Torstaina Leppävaarassa vesitöpinää ja vesipelastuksen harjoittelua
  7. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  8. Tarvaspään pihapiirissä pääsee maalaamaan ulkosalla
  9. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  10. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  11. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  12. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  13. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  14. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  15. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  2. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  3. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  4. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  5. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  6. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  7. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  8. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  9. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  10. Espoolaisen Mika Koivusalon Linnanmäki-innostus jatkuu – nyt syntyi lyhytelokuva 70-vuotiaasta huvipuistosta
  11. Hammashoidon arkipäivystys muuttaa Espoon sairaalaan
  12. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  13. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  14. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  15. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.