Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Stockmann vähentää henkilökuntaa ja tavoittelee 40 miljoonan euron säästöjä uudella strategialla, joka keskittyy laatutuotteisiin

Talousvaikeuksien kanssa pitkään kamppaillut Stockmann ilmoittaa aloittavansa kahden vuoden muutosprosessin. Sen myötä yhtiö käynnistää säästökuurin ja yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat noin 1 600 työntekijää Suomessa.

Irtisanomisia on luvassa noin kymmenykselle henkilöstöstä, tavaratalojen myymälähenkilökunta pois lukien.

Tarkoitus on saada aikaan vähintään 40 miljoonan euron säästöt, josta henkilöstökustannusten osuus on noin kolmannes.

Jatkossa yhtiö ilmoittaa keskittyvänsä laatuun eli muodin, kauneuden ja kodin tuotteiden tasokkaaseen premium-tarjontaan.

Tavaratalojensa toiminnan kehittämisen ohella yhtiö Stockmann jatkaa kaupankäynnin vauhdittamista verkossa.

Stockmann.comin osaksi avautuu vuoden 2019 toisen neljänneksen aikana kumppanien tuotteita tarjoava markkinapaikka.

Yhtiön mukaan erityisesti Hullut Päivät -kampanjan aikana verkkokaupan osuus on kasvanut nopeasti, ja sen myynti on jo samalla tasolla kuin Helsingin lippulaivatavaratalossa.

Lisäksi Stockmann suunnittelee uutta kestävää liiketoimintamallia ja yksinkertaistettua organisaatiorakennetta. Se aikoo esimerkiksi yhdistää Stockmann Retail ja Real Estate -liiketoimintayksiköt Suomessa uuteen Stockmann-liiketoimintayksikköön.