Romaniperhe järkyttyi Neste-asemalla saamastaan kohtelusta – Poliisi: 2:ta työntekijää epäillään syrjintärikoksesta

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan syrjintärikoksesta, jonka epäillään tapahtuneen viime toukokuussa vantaalaisella Neste-huoltamolla

Kyse on romaniperheen saamasta kohtelusta huoltoasemalla, jossa perheelle kieltäydyttiin myymästä bensaa muutoin kuin seteliautomaatista.

Vaikka perheen isä halusi maksaa seteleillä, se ei myyjälle sopinut. Tankkaaja kysyi syytä kieltoon, jolloin ilmeni, että kielto perustui asiakkaiden romanitaustaan.

– Tapauksessa epäiltynä on kaksi huoltamon työntekijää, joiden epäillään syyllistyneen syrjintärikokseen kieltäytyessään palvelemassa huoltoasemalle tankkaamaan pysähtyneitä henkilöitä. Asianomistajat kokevat tulleensa syrjityksi romanitaustansa vuoksi, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Juha Springare Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Tapauksen esitutkinta on nyt saatu päätökseen ja seuraavaksi se etenee syyteharkintaan Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastoon.

Lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut