Katujen pesu alkaa viikon tai kahden kuluessa – ilmanlaatu on Espoossa nyt paikoin erittäin huono

KEVÄT Katupölyä on ilmassa runsaasti pääkaupunkiseudulla. Ilmanlaatu on huono muun muassa Leppävaarassa ja Friisilässä.

Katuhiekkaa kerättiin tällä viikolla Haukilahdessa. Liikkeellä oli yhtä aikaa monta konetta. Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Espoon kaduilta ja jalkakäytäviltä on pari viikkoa poistettu hiekoitushiekkaa. Kuivan ja aurinkoisen sään jatkuessa väylät pölisevät yhä enemmän.

– Kahden viikon kevätsade olisi paikallaan. Saisimme paljon hyvää aikaan eikä asiakaspalautettakaan tulisi niin paljoa, naurahtaa kaupunkitekniikan tuotantopäällikkö Teemu Uusikauppila

Hiekka on nyt kasteltava säiliöautosta merivedellä ennen kuin se kerätään harjakoneilla ja kipataan kuorma-auton lavalle. Isoimmat hiekat otetaan ensin pois ja katujen varsinaiseen pesuun päästään Uusikauppilan mukaan viikossa tai kahdessa.

– Pakkasöitä on vielä ja varjopaikat ovat pitkään jäässä, joten vettä ei voi vielä paljoa käyttää.

Talven jäljiltä hiekoitushiekkaa on hyvin runsaasti, etenkin jalkakäytävillä. Hiekkaa levitettiin tavanomaista talvea enemmän ja varsinkin tammi-helmikuun taite oli hankala.

– Aurattiin ja hiekoitettiin, se oli turhauttavaa, kun tiesi, että pian ne hiekat on poistettava. Liukkautta piti kuitenkin torjua, Uusikauppila sanoo.

Asukkaat toivovat aina omille kotikaduilleen nopeaa hiekanpoistoa, mutta ensimmäiseksi puhdistetaan isoimmat väylät ja bussireitit.

Kun bussi kurvaa pysäkille, se nostattaa pölypilven pysäkillä seisovien päälle ja pölyä kulkeutuu myös bussin sisälle.

– Kyllä sen tuntee vuoron päätteeksi kurkussa ja nenässä, sanoo eräs bussinkuljettaja, joka on pitkään toivonut, että kaupunki siivoaisi pysäkkien kohdat ensin.

– Pysäkkejä ei tässä vaiheessa pystytä erikseen puhdistamaan, se hidastaisi töitä liikaa, sanoo tiemestari Mika Metsäläinen

Kaikki liikenevä kalusto on koko ajan käytössä. Osa koneista on korjattavana ja huollossa. Lisäksi talven aurauksissa miehistön ylityötunnit kuluivat loppuun.

Jahka työtuntitilanne normalisoituu, katujen pesu helpottuu ja nopeutuu, kun sitä päästään tekemään myös öisin.

– Tässä on muutaman kuukauden työ ennen kuin tilanne rauhoittuu kesää kohti, Metsäläinen sanoo.

Suurin osa katupölystä on autojen renkaiden jauhamaa asfalttia ja hiekoitushiekkaa. Pölyä on nyt runsaasti pääkaupunkiseudun ilmassa ja ilmanlaatu on paikoin huono.

– Ongelma korostuu vilkasliikenteisillä kaduilla, joissa on bussiliikennettä, sanoo Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) mittausinsinööri Harri Portin

Huonointa seudun ilmanlaatu on tällä haavaa Leppävaarassa ja Friisilässä.

– Se on hieman yllättävää, sillä Mäkelänkadulla Helsingissä on yleensä pölissyt eniten, Portin toteaa.

Korkeita hiukkaspitoisuuksia on lisäksi mitattu muun muassa Tikkurilassa. Friisilässä on siirrettävä mittausasema Länsiväylän varrella. Leppävaarassa on pysyvä mittausasema.

Sään odotetaan jatkuvan samanlaisena ainakin ensi viikon.

Oireita pölystä

Puhdistettavia katuja on Espoossa yli 1 800 kilometriä.

Kaduilta nostetaan ensin karkea hiekka, sen jälkeen hieno hiekka ja lopuksi suurin osa kaduista pestään pölystä.

Pahin katupölykausi on maalis-huhtikuussa.

Katupöly voi aiheuttaa ärsytysoireita kuten nuhaa ja silmien kutinaa ja erityisen haitallista se on riskiryhmille kuten astmaatikoille, lapsille ja iäkkäille sekä sydänsairaille.

Ilmanlaatua voi seurata HSY:n sivuilta hsy.fi/ilmanlaatu ja julkisen liikenteen näytöiltä.

Aiheeseen liittyvää

  1. Katupölykausi alkoi jo, yleensä pahimmillaan maalis–huhtikuussa – "Aurinkoinen sää kuivatti kadut"
    22.2.2019 11:11
  2. Katso video: Espoon lumensulatuskone pörisee nyt täysillä – sulattaa 150–300 kuutiota tunnissa
    14.2.2019 6:35
  3. Friisilässä ja Kirkkonummella mitataan ilmanlaatua
    25.1.2019 8:00

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut