Pasilan kauppakeskus Triplan avajaispäivä julki – samaan aikaan avautuu myös Pasilan uusi asema

Tältä näyttää Triplassa nyt. YIT

Jukka Hämäläinen

Pasilan Triplan rakennustyöt ovat edenneet aikataulussaan. Suomen ja samalla koko Pohjoismaiden suurin kauppakeskus Mall of Tripla avataan 17. lokakuuta 2019. Samaan aikaan otetaan käyttöön myös uusi Pasilan asema.

Pasilan asema on tällä hetkellä Suomen toiseksi vilkkain, ja tulevaisuudessa häämöttävien raideliikenteen muutosten myötä sen ennustetaan jopa nousevan Pohjois-Euroopan toiseksi vilkkaimmaksi asemaksi heti Tukholman jälkeen.

Liiketiloista on vuokrattu jo lähes 90 prosenttia. Parhaillaan Triplassa viimeistellään pintoja ja testataan talotekniikkaa. Sitten töihin pääsevät 250 eri yrityksen omat sisustustiimit, joista osa tulee ulkomailta.

Mall of Triplassa vuokralaiset saavat personoida liiketilojaan ja sisäänkäyntejään niin paljon kuin haluavat.

– Kun annetaan luovuudelle tilaa, saadaan elävä, monimuotoinen ja kiinnostava kaupunkikeskus, jossa on aina jotain nähtävää ja koettavaa, YIT:n kaupallinen kehitysjohtaja Pirjo Aalto kuvailee.

Tulevaisuudessa Triplan kauppakeskuksessa, toimistoissa ja hotellissa työskentelee jopa 7 000 ihmistä.

– Monet kauppakeskustoimijamme ovat aloittaneet tai aloittavat rekrytointikampanjansa kevään ja kesän aikana, joten kannattaa pysyä kuulolla siitäkin syystä, Aalto muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  2. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  5. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  6. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  7. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  10. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  11. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  12. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  13. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.