Kirkkonummi päätti välittömästi ryhtyä kaavoitustöihin Espoo-Salo -oikorataa varten − kuntaa ehdittiin jo hoputtaa

Kirkkonummen valtuusto tutustui Espoo-Salo -oikoratahankkeeseen. Paavo Rantalainen

Paavo Rantalainen

Kirkkonummen valtuusto pyörsi puoli vuotta sitten tehdyn päätöksen ja päätti aloittaa Espoo-Salo -oikoradan vaatiman kaavoitustyön Pohjois-Kirkkonummella.

Kirkkonummi ryhtyy välittömästi tekemään osayleiskaavaa suunnitellun ratalinjan liikennekäytävälle. Valtuusto päätti asiasta yksimielisesti maanantai-iltana.

Vasta viime syksynä valtuusto äänesti osayleiskaavan tekemisestä ja päätti tuolloin lykätä oikorataa varten tarvittavaa kaavoitusta hamaan tulevaisuuteen.

Syksyn jälkeen Liikennevirasto patisteli Kirkkonummea kaavatyöhön. Kaikissa muissa kunnissa suunnitellun radan varren yleiskaavatyö on jo aloitettu.

Valtuuston kokouksessa oli maanantaina projektipäällikköHeidi MäenpääVäylävirastosta kertomassa ratahankkeen etenemisestä.

Oikoradasta on tekeillä parhaillaan yleissuunnitelma, joka valmistuu ensi vuoden lopulla. Valtio on varannut 40 miljoonaa euroa ratasuunnitteluun.

Talven mittaan Kirkkonummi on neuvotellut Väyläviraston kanssa ratasuunnitelmista Veikkolassa, johon on varattu aseman paikka.

Kunta on toivonut, että Veikkolan asema tulisi mahdollisimman lähelle Veikkolan moottoritieliittymää. Ratalinja kulkee moottoritien pohjoispuolella.

Radan suunnittelijat ovat piirtäneet Veikkolan asemallekaksi vaihtoehtoa. Alkuperäinen on moottoritien liittymästä useita satoja metrejä Espooseen päin.

Jos aseman paikkaa siirretään kunnan toivomalla tavalla, merkitsee se raidejärjestelyjen muuttamista. Ratalinjassa tulee väkisin vastaan kaarre, joka tuo aseman suunnitteluun omat haasteensa.

Mäenpää kertoi, että kunnan toivoma vaihtoehto maksaa arviolta noin 6,5 miljoonaa euroa enemmän kuin alkuperäinen sijainti.

Lisähinnan takia joudutaan Mäenpään mielestä käymään myös kunnan kukkarolla.

Väylävirasto järjestää yleissuunnitelman tiimoilta vielä kaksi asukastilaisuutta Kirkkonummella, toinen on ensi huhtikuussa ja toinen lokakuussa.

Oikoradasta ei ole vielä mitään päätöksiä. Jos hanke päätetään toteuttaa, rata olisi valmis aikaisintaan 2030-luvun alussa eli runsaan 10 vuoden kuluttua.

Aiheeseen liittyvää

  1. Tunnin juna Helsingistä Turkuun etenee
    6.2.2019 10:00
  2. Kirkkonummi uhkaa jäädä jarrumieheksi koko Espoo–Salo-ratahankkeessa − Liikennevirasto hoputtaa kuntaa kaavoitustöihin
    21.1.2019 9:43
  3. Kirkkonummi ei oikein tiedä, pitäisikö Espoo-Salo -oikorataan jo varautua Veikkolassa
    3.9.2018 23:16
  4. Näin uusi oikorata kulkisi Kauklahdesta Veikkolan kautta Nummelaan − Espoo-Salo -radan suunnittelijat valittu
    3.4.2018 8:17

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut