Risto E.J. Penttilä tavoittelee nyt kansanedustajan pestiä – muistatko vielä hänen ex-puolueensa?

Politiikan konkari Risto E. J. Penttilä tavoittelee Helsingistä eduskuntapaikkaa kokoomuksen mandaatilla. 

Jari Pietiläinen

Filosofian tohtori Risto E. J. Penttilä, 59, lähtee kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä. Penttilä on tunnettu kansainvälisen politiikan ja talouden asiantuntija, joka toimii Nordic West Officen toimitusjohtajana.

– Maailma on menossa taas kerran uusiksi. Uskon, että Arkadianmäelle tarvitaan kansainvälisen muutoksen kotimainen tulkki, sanoo Penttilä.

Penttilä on aiemmin toiminut Keskuskauppakamarin toimitusjohtajana, Elinkeinoelämän EVA:n johtajana, World Economic Forumin ja Oxford Analytican palveluksessa sekä tutkijana Suomen ja Itävallan ulkopoliittisissa instituuteissa.

Hän oli 1990-luvun puolivälissä perustamassa Nuorsuomalaista puoluetta ja toimi myös sen kansanedustajana vuosina 1995–1999. Sen jälkeen hän asettui vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa ehdolle kokoomuksen listalta, mutta joutui tyytymään varasijalle.

Penttilä on julkaissut useita kirjoja suomeksi ja englanniksi. Hänen artikkeleitaan on julkaistu Financial Timesissa, New York Timesissa, Süddeutsche Zeitungissa ja muissa johtavissa kansainvälisissä julkaisuissa.

Hän on väitellyt Oxfordin yliopistosta ja valmistunut Yalen yliopistosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mopoilijoista valituksia poliisille päivittäin ­– poliisin saapuminen rauhoittaa menon vain hetkeksi
  2. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  3. Hallituksen lisäbudjetti: Espoo on saamassa hieman alle 140 miljoonaa kaupunkiradan jatkeeseen
  4. Leppävaaraan suunnitellusta urheiluhallista jätettiin valitus oikeuteen
  5. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  6. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  7. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  8. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  9. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  10. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  11. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  12. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille
  13. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  14. Kerassa saa kokeilla tramppaa
  15. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  2. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  3. Kauppakeskus Liilan uudistus valmistuu syksyllä – tyhjiin tiloihin uusia liikkeitä
  4. Hallituksen lisäbudjetti: Espoo on saamassa hieman alle 140 miljoonaa kaupunkiradan jatkeeseen
  5. Laajalahden Bredis alkaa kasvaa – valmista pitäisi olla kesällä 2021
  6. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  7. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  8. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  9. Leppävaaraan suunnitellusta urheiluhallista jätettiin valitus oikeuteen
  10. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille
  11. Asennustyöt sulkevat kaistoja Kehä I:n tunnelissa Leppävaarassa
  12. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  13. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  14. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  15. Raidejokerin tuplaraidetta valettu paikoilleen reilut 500 metriä, rakentaminen aikataulussaan – "Negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.