USU: Keskusta haluaa lisätä hakkuita ja hiilinieluja – Sipilä: "Punavihreiden näkemykset ovat uhka metsäalan työpaikoille"

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.  Johanna Erjonsalo / Arkisto

toimitus

Keskusta korostaa maanantaina julkistettavassa metsäohjelmassaan, että puuta voidaan hakata nykyistä enemmän ja samalla hiilinielut kasvavat. Sen mielestä metsänhoito on parasta ilmastotyötä. Asiasta kertoo Uutissuomalainen

Metsäohjelmaa Uutissuomalaiselle valottanut keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä sanoo keskustan olevan ehdottomasti sitä mieltä, ettei hakkuita tarvitse vähentää. Hän pitää punavihreiden näkemyksiä uhkana metsien hyödyntämiselle ja metsäalan työpaikoille.

– Punavihreä puoli kieltäisi käytännössä metsien käytön kokonaan ja sitä kautta suomalaiset työpaikat, Sipilä sanoo Uutissuomalaiselle.

– Olemme saaneet useastakin lähteestä vahvistuksen sille, että hiilinielu kasvaa. Ja suomalainen kestävä metsänhoitotapa sallii myös sen, että puunkäyttöä lisätään pikkaisen ja edelleen ollaan kestävällä tiellä, Sipilä sanoo.

Hän pitää Luonnonvarakeskuksen (Luke) arviota hakkuumääristä kestävänä tasona ja sanoo, että puuta voidaan hakata noin 80 miljoonaa kuutiota vuodessa.

– Mutta tämä edellyttää satsauksia metsänhoitoon, tutkimukseen ja tuotekehitykseen, Sipilä sanoo lehdelle.

Sipilän mukaan Suomessa ollaan puun kestävässä hyödyntämisessä erittäin hyvällä uralla, ja metsäala tarjoaa paljon työpaikkoja. Sipilä korostaa, että valtava joukko ihmisiä saa Suomessa elantonsa puusta. Suomen kestävää metsänhoitoa arvostetaan maailmalla ja suomalaista osaamista viedään ulos.

– Se olisi suuri virhe myös ilmastonmuutoksen näkökulmasta, jos pysäyttäisimme kestävän metsänkäytön, Sipilä kertoo Uutissuomalaisen jutussa.

Puolue haluaa, että metsänomistajia kannustetaan sitomaan hiiltä metsiin ja puupohjaisiin tuotteisiin ja että hiilensidonnan kannusteita kehitetään sekä kansainvälisesti että kansallisesti.

Keskustan metsäohjelman tavoitteena on, että Suomessa siirrytään fossiilitaloudesta biotalouteen. Siksi puolue korostaa suhtautuvansa metsien hyödyntämiseen käytännönläheisesti ja tulevan vaalikauden tarvitsevan oman suomalaisen metsäohjelman.

Metsäkeskustelu: Hakkuumääristä kiistaa

Avohakkuut ja hakkuumäärä ovat olleet viime syksynä kiivaan väittelyn kohteena.

Erityisesti keskusta vastustaa metsänhakkuiden vähentämistä. Ympäristöjärjestöt ja vasemmisto-oppositio ovat sanoneet, että hiilidioksidia sitovien hiilinielujen, kuten metsien, pienentäminen mitätöi hallituksen muita päästörajoituksia ja että hakkuita on vähennettävä, jos korvaavia hiilinieluja ei löydy, Uutissuomalainen kertoo.

Eniten huomiota herättivät SDP:n ristiriitaiset linjaukset. Puheenjohtaja Antti Rinne on joutunut selittämään lausuntoaan, jossa hän sanoi, että hakkuita pitää vähentää ilmaston takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mopoilijoista valituksia poliisille päivittäin ­– poliisin saapuminen rauhoittaa menon vain hetkeksi
  2. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  3. Hallituksen lisäbudjetti: Espoo on saamassa hieman alle 140 miljoonaa kaupunkiradan jatkeeseen
  4. Leppävaaraan suunnitellusta urheiluhallista jätettiin valitus oikeuteen
  5. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  6. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  7. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  8. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  9. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  10. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  11. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  12. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille
  13. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  14. Kerassa saa kokeilla tramppaa
  15. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  2. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  3. Kauppakeskus Liilan uudistus valmistuu syksyllä – tyhjiin tiloihin uusia liikkeitä
  4. Hallituksen lisäbudjetti: Espoo on saamassa hieman alle 140 miljoonaa kaupunkiradan jatkeeseen
  5. Laajalahden Bredis alkaa kasvaa – valmista pitäisi olla kesällä 2021
  6. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  7. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  8. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  9. Leppävaaraan suunnitellusta urheiluhallista jätettiin valitus oikeuteen
  10. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille
  11. Asennustyöt sulkevat kaistoja Kehä I:n tunnelissa Leppävaarassa
  12. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  13. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  14. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  15. Raidejokerin tuplaraidetta valettu paikoilleen reilut 500 metriä, rakentaminen aikataulussaan – "Negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.