Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kyyneliin puhjennut Jussi Hakulinen IS:lle: "En usko, että Yö jatkaa enää ilman Ollia"

Yö-yhtyeen perustajajäsen ja Joutsenlaulun tekijänä tunnettu Jussi Hakulinen sanoo Ilta-Sanomille, että hyväkuntoisen Olli Lindholmin kuolema tuli suurena yllätyksenä.

Hakulinen ei uskonut, että Lindholm menehtyy Yö-yhtyeen alkuperäisjäsenistä ensimmäisenä.

– Kun hän lopetti juomisen, aika moni olisi vannonut, että hän lähtee meistä Yö-yhtyeessä viimeisenä, Hakulinen sanoo IS:lle.

Vaikka Hakulisen ja Lindholmin välit olivat viime vuosina tulehtuneet, liikutti pois nukkuminen IS:n haastatteleman Hakulisen kyyneliin.

– Tämä koskettaa. Olimmehan pitkään ihan mielettömän hyviä kavereita.

Hakulinen kertoo, että hän haluaisi tehdä kesällä keikan Olli Lindholmin muistoksi, jos Yön alkuperäisjäsenet lähtevät mukaan.

– En usko, että Yö jatkaa enää ilman Ollia, hän pohtii IS:lle.

Hakulinen oli vuonna 1981 perustetussa Yössä vuoteen 1985 saakka. Eron jälkeen hän siirtyi soolouralle, mutta sanoitti ja sävelsi Yölle muun muassa vuonna 2003 ilmestyneen Rakkaus on lumivalkoinen -hitin.

Yön ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat myös kitaristi Jani Viitanen, basisti Juha Rauäng ja rumpali Harry Varhala, jonka tilalle tuli Tapio Wallin