Laulaja Alma ei käytä Spotifyta lainkaan – kertoo nyt syyn erikoiseen ratkaisuun

Alma edusti Emma-gaalassa tutun vauhdikkaasti. Kari Pekonen

Toni Tervo

Kansainvälistä mainetta niittänyt Alma ei ollut Emma-gaalan punaisella matolla kovin luottavainen siihen, että tulisi voittamaan Emma-palkintoa vuoden naissolistina.

– En usko, että voitan tänä vuonna. Olen jo kuitenkin saanut Emmoja aiemmin, ja onhan ehdokkaaksi nimeäminen jo hieno kunnianosoitus.

Hän paljasti tilaisuudessa myös, että naiselta ilmestyy lähitulevaisuudessa uusi albumi.

– Sen nimi on Have you seen her ja olen siitä sairaan ylpeä. Sitä on nyt tehty monta vuotta ja olen kasvanut sen tekemisen aikana ihmisenä. Olen oppinut paremmin löytämään itseni ja mitä itseltäni haluan.

– Just kuulin, että edellinen sinkkukin oli otettu hyvin vastaan, hän hymyilee.

Alma kertoi myös, että ei ole juuri perillä omien sinkkujensa menestyksestä, koska ei omista lainkaan Spotifyta.

– En käytä sitä, koska en halua kiinnittää huomiota biisien striimaukseen tai muuhun sellaiseen. Kuuntelen musiikkia mieluummin cd:ltä ja vinyyliltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  2. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  5. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  6. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  7. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  10. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  11. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  12. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  13. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  2. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  7. Valkoposkihanhia ei saa häätää omin luvin
  8. Ukko-Pekan kyytiin pääsee rantaradalla heinäkuussa
  9. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  10. Eero Sintonen ja Sakarat tekee musiikkia, joka sopii suomalaiseen mielenmaisemaan
  11. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  12. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  13. GrIFK hakee edelleen kauden avausvoittoa Kakkosessa – kotikentällä vastassa FC Espoo
  14. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  15. Espoon ja THL:n paikallisissa koronaluvuissa iso kuilu – näin Espoon perusturvajohtaja selittää eroa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.