ASUMINEN Sisustussuunnittelija rohkaisee tekemään kodista oman näköisen.
Kodin sisustaminen on monelle hauska harrastus – mutta ovatko mustavalkoiset kodit jo väistyneet värikkäiden tieltä?
Kauan alaa seurannut sisustussuunnittelija SI Maija-Riitta Riuttamäki ei usko asian olevan aivan yksiselitteinen. Täysvalkoiset kodit ovat jo selkeästi vähentyneet, mutta aina löytyy yksinkertaiseen ja moderniin sisustukseen mieltyneitä.
– Kaluste- ja maalivalmistajat ovat jo jonkin aikaa hehkuttaneet mallistoissaan niin sanottuja jalokivivärejä: smaragdinsinistä, tummanvihreää ja okrankeltaista. Värit ovatkin tervetullut lisä suomalaiseen sisustukseen, mutta niiden käyttö vaatii enemmän harkintaa. Toki jokaisen koti saa olla omanlaisensa, mutta etenkin tummien värien onnistunut käyttö edellyttää hyvää kokonaisuuksien hallintaa, jossa kalusteet, värit ja erityisesti valaistus ovat tasapainossa, Riuttamäki sanoo.
Hän on huomannut työssään, että monet sisustavat kotiaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa näkemiensä kuvien ja muiden mieltymysten mukaan. Hän kehottaakin miettimään, miksi muiden mielipide painaa niin paljon omaa kotia sisustettaessa.
– Uskalla sisustaa itsellesi, ja tee kodistasi juuri sellainen kun haluat. Voit poimia ideoita netistä, lehdistä ja blogeista, mutta kaiken kopioiminen tekee kodista usein melko tylsän. Kannattaa sisustaa persoona edellä ja löytää itselle sopivat uniikit pikkujutut, jotka tekevät kodistasi juuri sinun näköisesi, Riuttamäki vinkkaa.
Kokonaisuuden hallinta on sisustamisessa usein se haasteellisin asia. Vaikka tietäisi mistä pitää, asioiden yhdisteleminen, huonekalujen mittasuhteet ja valaistuksen riittävyys ovat hakusessa.
– Koko kotia ei tarvitse laittaa kerralla uusiksi. Pienilläkin asioilla voi uudistaa ilmettä. Trendit vaihtuvat, mutta kun löydät oman tyylisi sisustajana, sinun ei tarvitse jatkuvasti uusia sisustusta, Riuttamäki sanoo.
Riuttamäen asiakkailla on kodeissaan paljon rakkaita huonekaluja ja esineitä, joita he haluavat säilyttää, vaikka koti muuttuisikin. Kokonaisuuden käsitys onkin sisustussuunnittelijan ammatin kulmakivi.
– Kun asiakas kysyy, sopiiko tämä tai tuo huonekalu tai esine ”uuteen sisustukseen”, vastaan aina, että laitetaan se sopimaan. Huonekaluja voi uudistaa esimerkiksi verhoilemalla ja taulun kehykset voi vaihtaa. Tuunaaminen on fiksua ja ekologista.