800 000 euron koru- ja kellomurron tutkinta valmis – epäillyt hioivat Jumbon keikkaa toista kuukautta

Tämän ikkunan kautta varkaat pääsivät sisälle kauppakeskukseen. Mikko Heino

Jukka Hämäläinen

Lokakuussa Vantaalla kauppakeskus Jumbon koruliikkeeseen tehdyn murron esitutkinta on valmistunut. Siinä selvisi, että epäilty kolmikko suunnitteli tekoa ainakin syyskuun puolesta välin lähtien.

Kolmikko oli kartoittanut lähes puolitoista kuukautta sopivaa tekopaikkaa ja hankkinut teossa tarvittavia varusteita.

Koruliikkeeseen päästiin laskeutumalla kattoikkunan kautta sisään kauppakeskukseen ja rikkomalla Laatukoru-liikkeen ikkuna. Laatukorusta vietiin koruja ja kelloja yhteensä 800 000 euron arvosta.

Poliisi otti kiinni murrosta epäillyt kolme miestä seuraavana aamuna vain noin kahdeksan tuntia teon jälkeen. Anastettu omaisuus löytyi kokonaisuudessaan samasta huoneistosta epäiltyjen kanssa.

Tapauksen johdosta kiinni otetut kolme miestä ovat olleet vangittuna alusta lähtien todennäköisin syin epäiltynä törkeästä varkaudesta. Heidän kaikkien epäillään osallistuneen murron suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Seuraavaksi juttu etenee syyteharkintaan Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Valitus tuo Espoon kaupungintalon purkuun kuukausien aikalisän – "Tämä on jonkinnäköinen oikeusjärjestelmän sallima talonvaltaus"
  2. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  3. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  4. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta
  5. Espoolaisessa päiväkodissa kymmenille korona-altistus – myös kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen työntekijä sairastunut
  6. Pääkirjoitus: Lemmikki ei ole hetken päähänpisto
  7. Vainio 8.8.
  8. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  9. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  10. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  11. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  12. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  13. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  14. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  15. Uuden kaupunkitapahtuman musiikki ja maut herättävät Meritorin eloon Kivenlahdessa – "Tavoitteena leppoisa ja rauhallinen meininki"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  2. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta
  3. Toisestakin Espoosta löydetystä villikanista todettu tappava tauti – tällä kertaa Niittykummussa
  4. Valitus tuo Espoon kaupungintalon purkuun kuukausien aikalisän – "Tämä on jonkinnäköinen oikeusjärjestelmän sallima talonvaltaus"
  5. 83-vuotias kampaajamestari Rauni Lavinkoski on laittanut espoolaisten hiuksia jo 60 vuotta – ”Teen tätä työtä niin kauan kuin käteni toimivat”
  6. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  7. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  8. HSL suunnittelee Etelä-Espoon bussilinjoihin muutoksia – kaupunkilaisilla pari viikkoa aikaa kertoa mielipiteensä
  9. Uuden kaupunkitapahtuman musiikki ja maut herättävät Meritorin eloon Kivenlahdessa – "Tavoitteena leppoisa ja rauhallinen meininki"
  10. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  11. Espoolaisessa päiväkodissa kymmenille korona-altistus – myös kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen työntekijä sairastunut
  12. Espoon terveysasemien puhelinpalvelu yhä ruuhkautunut – takaisinsoittoa voi joutua odottamaan pari vuorokautta
  13. Espoonlahden asiointipiste avautuu kuukausien tauon jälkeen – "Flunssa- tai vatsaoireita potevana ei saa tulla"
  14. Espoo rakennuttaa lähivuosina kolme uutta paloasemaa – kasvava Otaniemi saa omansa kerrostalon alakertaan
  15. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.